Kanta-Häme

Hämeenlinnan kirje: Koulujen luokkatilat on saatava kovemmalle käytölle

Lammilainen Mika Aakkula kehotti puheenjohtajien kyselytunnilla Hämeenlinnaa säästämään Lammin lukion. Kuunteluoppilaina kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sari Myllykangas (vasemmalla) ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio.

Puheenjohtajien kyselytunti kuluneen viikon keskiviikkona ei vetänyt Bar Skogsteriin Hämeenlinnan keskustaan hirmuista yleisömassaa, ehkäpä onneksi.

Keskustelu pysyi nimittäin hyvin asiassa, pahemmin rönsyilemättä.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sari Myllykangasta (sd.) ja kollegaa kaupunginhallituksesta eli Sari Rautiota (kok,) saapui kuulemaan ja grillaamaan noin tusina kaupunkilaista.

Matka pitäjältä isommalle kirkolle ei ollut liian pitkä ainakaan ”lammilaisuudestaan ylpeälle” Mika Aakkulalle. Hän antoi tulla heti tilaisuuden aluksi täyslaidallisen.

Jalkapallomiehelle oli jäänyt hampaankoloon taannoinen, tyrmätty Lammin tekonurmihanke.

Mutta varsinainen asia oli kuusikymmpisen Lammin lukion tuhti puolustuspuhe. Sata lukiolaista on sikäläiselle yhteisölle elintärkeä porukka.

– Älkää viekö meiltä elinvoimaa pois! Aakkula kovisteli.

Olisiko ratkaisu uusissa tiloissa?

Lukion merkityksestä elinvoimalle ei syntynyt kiistaa, sillä Rautio oli samaa mieltä. Hän kuitenkin vetosi siihen, että selvitys kaupungin lukioista on vasta menossa ja että lammilaisten ääni kuuluu kyllä kaupunginhallituksessakin.

Myllykangas puolestaan vakuutti, että kaikkien lukioiden kokonaisuus katsotaan huolella.

Kun myös paikalla ollut Karoliina Frank alusti seuraavaksi puheenaiheeksi koulujen ”häkellyttävän huonolla” käyttöasteella olevat tilat ylipäätään, havahduttiin siihenkin, että Lammin lukiolle periaatteessa riittäisi neljä luokkatilaa.

Jäi kuva, että kyllä Lammin lukiolla toivoa on – vaikka kaupungin säästöohjelmaan alkuvaiheessa erityismaininnaksi päätyikin.

Ratkaiseva säästö saattaa hyvinkin löytyä uusista tiloista, toteuttamalla mahdollinen uusi Lammin koulukeskus järkevin nykyaikaisin ratkaisuin.

Yläkoulujen ja lukioiden luokkien monikäyttö helpompaa?

Frank, entinen Lopen kunnanjohtaja, toivoi Hämeenlinnan kaupungin ottavan suorastaan strategiseksi tavoitteeksi koulujen luokkatilojen tehokkaamman käytön kouluaikojen ulkopuolella.

Käytännössä tuo kuitenkin voisi olla osin hankalaa, ainakin alakouluissa, joissa oppilaiden tavaroita, käsitöitä sun muita, on ihan eri tavalla esillä kuin yläkouluissa ja lukioissa.

Kokemusta kamojen raivaamisesta kouluviikon jälkeen on Siirissä. Päiväkodille on vuokrattu tila Hämeenlinnan Rauhanyhdistykseltä. Yhdistys tarvitsee tilat käyttöönsä viikonloppuisin.

Kaiken kaikkiaan ei Hämeenlinnassa ihan heti pääty pähkäily mitä tehdä päiväkoti- ja koulutilojen kanssa. Eikä nyt puhuta vain sisäilmaongelmista.

Yhtä akuutiksi näkökulmaksi on nousemassa väestökehitys, eli pienevät ikäluokat. Viime vuonna Hämeenlinnaan syntyi 519 lasta. Muutama vuosi sitten luku oli noin 700.

Lue myös: Hämeenlinna haluaa säästöjä lukiotoimintaan – Työryhmä aloittanut työnsä (8.12.2019)