fbpx
Kanta-Häme

Hämeenlinnan kirje: Aulangon rengastien puomia on puuhattu kaksi vuotta – Kohta se toimii!

Jo kauan valmiina ollut uusi puomi saa kohta sähköt. Silloin loppuu yöaikainen ajelu Aulangon puistometsän rengastiellä. Kuvat: Veli-Matti Virtanen

Aulangolla niin sanotulle rengastielle vievän reitin alussa on jo kauan seissyt suorana taivasta kohti uusi sinivalkoinen puomi, käyttämättömänä.

Sillä on ollut tarkoitus korvata vanha ja yhtä käyttämätön puomi, joka ruostuu muutaman sadan metrin päässä, hiukan ylempänä mäellä.

Uusi puomi ei ole rikki. Se ei vaan toimi. Sähkö puuttuu.

Pomia alettiin hommata poliisin suosituksesta, kun rengastiellä sattui keväällä 2018 nuoren hengen vaatinut ulosajo. Muutaman kilometrin pituinen, kapea, mutkainen ja mäkinen reitti on aina houkutellut etenkin nuoria huviajeluihin.

Alun perin puomi piti asentaa jo syksyllä 2018, mutta työ siirtyi ensin viime kevääseen, sitten viime syksyyn.

Nyt Metsähallitus kertoo, että uusi puomi on tarkoitus saada käyttöön tulevaksi kesäksi. Tarkkaa ajankohtaa ei vielä tiedetä. Se riippuu maakaapeloinnin valmistumisesta ja asennustöistä.

Aulangolla ulkoilijat ovatkin panneet merkille kaapelitöistä kertovat tiedotuskyltit.

Elenian sähkötyöt viivästyivät, kun kaivuufirma meni konkurssiin.

Epäonneakin on matkassa ollut. Elenian piti tehdä työt jo syksyllä, mutta kaivuufirma meni konkurssiin.

Kaikki puistometsän vielä pylväiden varassa olleet sähköjohdot laitetaan maahan, 70 sentin syvyyteen. Tosin valaistun ulkoilureitin pylväiden väliin johtoja vielä jää, koska pylväät kuuluvat kaupungille.

Alueen laidalla, lähellä Katajistoa onkin jo jonkin verran valopylväitä, joiden kaapelit ovat maan helmassa.

Aulangolla ulkoilija ei ole voinut olla huomaamatta kaapelointitöitä.

Kaapeleiden maahanpanijaisilla on myös luonnonsuojelullinen puolensa – tehdäänhän ne ympäristöministeriön luvalla.

Operaatiolla tehdään Natura-alueesta aiempaa yhtenäisempi. Luonto tekee, ihminen auttaa.

Nimittäin jos vanha sähköjohto olisi jätetty ilmaan, olisi sen molemmin puolin pitänyt kaataa puustoa vähintään kolmen metrin leveydeltä. Eli Natura-alueeseen olisi tullut katkos, kuin rajavyöhyke.

Nyt maakaapeloinnin ansiosta vanha sähkölinja saa metsittyä pikku hiljaa rauhassa. Luonto ottaa varmasti omansa takaisin myös niin ikään häädettävien, kieltämättä aika heikosti luontoon istuvien muuntamoiden kohdalta.

Menot