Kanta-Häme

Hämeenlinnan kirje: Hämeenlinnassa on hyvä kuusi, mutta huonot valot - Raumalla torin joulukuusi kellahti jo kumoon

Tänä vuonna Hämeenlinnan torilla sijaitseva kuusi on tyydyttänyt katsojien silmiä. Tosin vaatimattomat valot saavat kritiikkiä.

Tänä vuonna on Hämeenlinnan torille onnistuttu hankkimaan joulukuusi, joka saa yleisöltä enimmäkseen kiitosta, jopa somessa.

Takavuosina kuusi on usein saanut haukut joko koostaan, ulkonäöstään tai siitä, että on vinossa. Tällä kertaa on onnistuttu. Ehkä puu on myös opittu kampeamaan niin, että pysyy suorassa kovemmallakin tuulella.

Kuusi siis on hyvä, mutta sen valot saavat haukut kaikilla foorumeilla. Aika aneemisilta nuo vaatimattomat valorihmat näyttävätkin loppuvuoden räntäisessä pimeydessä.

Monen omakotitalon pihassa on nykyään komeammat valot kietaistu kuuseen. Eikä maksa paljon, kun kyseessä ovat ledit.

Rauman kuusi kaatui
Raumalla on käynyt kepulisti, kun torin kuusi siirtyi horisontaaliseen asentoon itsenäisyyspäivän aattona.

Puu siis katkesi ihan tyvestään ja rojahti torille. Onneksi kukaan ei jäänyt alle. Länsi-Suomi -lehden verkkosivuilla (5.12.) syyksi arveltiin kovan tuulen, veden, rännän ja ison tuulipinnan yhteisvaikutusta.

Kuusi pilkottiin ja kuskattiin pikavauhtia pois. Loppuviikosta oli vielä epäselvää, tuleeko torille enää tämän joulun alla lainkaan kuusta.

Luvassa oli maksimissa nysä kuusi, koska jouluvalojen ali ei pysty kuljettamaan isoa puuta.