Kanta-Häme Hämeenlinna

Hämeenlinnan kirje: Iso pää, pitkät korvat – Kohuttu Lotta-patsas paljastetaan sunnuntaina

otta-patsas tuotiin puistoon tämän viikon torstaina. Patsaan ympäristö oli tuolloin vielä viimeistelyä vailla, mutta sunnuntaina kaiken pitäisi olla kunnossa. Kuva: Jani Suhonen
Lotta-patsas tuotiin puistoon tämän viikon torstaina. Patsaan ympäristö oli tuolloin vielä viimeistelyä vailla, mutta sunnuntaina kaiken pitäisi olla kunnossa. Kuva: Jani Suhonen

Kohuttu Lotta-patsas on ollut jo muutaman päivän paikoillaan Hämeenlinnan Kirjastonpuistossa. Edelleen se herättää laajaa keskustelua.

Toiset säälivät forssalaisia, kun hieno taideteos ei heille kelvannut.

Toisten mielestä se on yksinkertaisesti ruma. Erityisesti teoksessa herättää keskustelua iso hevosen pää. Monen mielestä hevosen vieressä nököttävä lotta saisi olla suhteessa isompi.

Huomiota on kiinnitetty hevosen korviin, jotka kieltämättä ovat pitkän puoleiset, ikään kuin jänönkorvat.

Pitää muistaa, että tämä on taidetta. Se antaa jokaiselle vapauden tulkita teosta omalla tavallaan. Hienoa, että se herättää tunteita.

 

Sota ja Rakkaus -patsaan paljastustilaisuus on sunnuntaina 16. kesäkuuta klo 9.


Lue myös:
 Tiina Torkkelin lotta-patsaan taustalla ovat sota-ajan ihmiskohtalot ja hänen äitinsä kotitilan lehmä (12.6.2019)
Lue myös: Sotien taakka painaa, kun lotta-patsas kuohuttaa – Professori: “Vanhat tulkinnat nousseet pinnalle” (9.6.2019)