Kanta-Häme

Hämeenlinnan kirje: Kaupunki tyri koulujen tyyriystaulukon

Tuuloksen koulussa hätkähdettiin, mihin katosi kymmenkunta oppilasta kaupungin koulujen tilakuluvertailusta. Tuulos ei olekaan kallein koulunpitopitäjä. Arkistokuva: Pekka Rautiainen

Kaupunki julkaisi tiistaina verkkosivuillaan vertailun koulujensa oppilasmääristä, vuokrista ja tilakustannuksista oppilasta kohden.

Ainakin se selvisi, että sivistystoimen ja kaupungin talouspalveluiden laskimet ovat kalibroimatta. Selvästi yli puolet reilusta paristakymmenestä koulusta oli taulukossa väärin lukemin.

Tuuloksen koulusta älähdettiin, että ei siellä käydä koulua kaikkein kalleimmalla! Oppilaita oli kaupungin laskentapäivänä 91 eikä 83.

Kaupungin päivittämässä taulukossa tuuloslaisten koulutiloista maksetaan oppilasta kohden siis 3 473 euroa eikä yli 3 800.

Näin Tuuloksen koulu onkin vasta neljänneksi ”kallein”, Rengon, Eteläisten ja Hauhon yhtenäiskoulun jälkeen.

Tuuloksen koulun kuluissa painaa muun muassa iso monitoimihalli, jolla on korkea vuokra. Osa kouluista toimii puutteellisillakin liikuntatiloilla, jolloin vuokrakulut ovat pienemmät.

Tilakulutaulukko ei ole koulugiljotiini

Ilman taustaselvityksiä ja paikallisten olosuhde-erojen huomiointia pelkät luvut voivat sokaista. Tietenkään kulutaulukko ei voi olla mikään koulugiljotiini, jonka pohjalta jotkin koulut lopetettaisiin ja toiset saisivat armon.

Vaikka Rengon koulu nyt osoittautuukin tilakustannuksiltaan hintavimmaksi (peräti 4 226 euroa/oppilas) ei se tarkoita, että koulun pää olisi nyt pölkyllä.

Avaamista tuokin vaatii. Miksei myös sellaisten keinojen hakemista, joilla kuluja saataisiin alas oppilaiden etua vaarantamatta.

Myllymäki onkin koko joukon edullisin?

Myllymäen koulunkin tilakustannukset muuten alenivat tarkistuslaskennassa. Alemmat kulut on vain Lastentalossa ja Lyseon koulussa.

Jos Lastentalo ympätään Seminaarin kouluun, johon se kuuluu ja jos jätetään huomiotta lyseolaisten hämmentävän alhainen kustannus (484 euroa/oppilas), koska koulu ei toimi nyt entisissä tiloissaan, onkin Myllymäki koko joukon edullisin.

Antakaamme kaupungille anteeksi.

Kouluasioissa on ollut viime vuosina niin paljon isommatkin asiat sekaisin, etteivät pienet mittakaavavirheet niin hetkauta.

Lue myös: Hämeenlinnan kaupunki julkisti viimein koulujen kuluvertailunsa (26.11.2019)