Kanta-Häme

Hämeenlinnan kirje: Vanajavettä kyntänyt laiva myytävänä – kahdella salongilla ja baarilla sekä neljällä vessalla

Tämä Hämeenlinnan vesiltä kovin tuttu alus on nyt myynnissä. Hintapyyntö on 169000 euroa. Arkistokuva: Juhani Salo

Taas on laiva myytävänä. Ja samalla kaksi salonkia, hyvin varustettu keittiö, ravintola, kaksi baaria ja neljä vessaa – kaikki yhdessä kelluvassa paketissa.

Viikko sitten kerroimme, että Suomen Hopealinjan jo vuonna 2013 myymä m/s Tampere on päätynyt lopulta ulosoton kautta nettihuutokauppaan. Laivayritys on myymässä myös isompaa alusta, m/s Silver Staria, kaksin salongein, neljin vessoin.

Jos ostaja löytyy, hän joutuu kaivamaan kuvetta syvemmältä kuin mahdollinen Tampere-laivan ostaja: hintapyyntö yli 50-vuotiaasta Silver Starista on 169 000 euroa.

Tuolla rahalla saa saksalais-ruotsalais-suomalaista osaamista. Alus on rakennettu Saksassa, pääkoneet on tehnyt Volvo ja apukoneen Valmet.

Laivan myynti ei suoranaisesti liity yhtiön talousvaikeuksiin, joihin se joutui koronakriisin myötä. Myyntiponnistelut aloitettiin jo ennen sitä.

Tämä ei myöskään ole merkki siitä, että Hopealinja joutuisi väistämättä tekemään karun päätöksen ja lopettamaan klassisen laivayhteyden Hämeenlinnasta Visavuoreen ja edelleen Tampereelle.

Silver Star on viime vuodet huolehtinut nimenomaan Hämeenlinnasta lähteneiden pitkämatkalaisten jatkoyhteydestä Visavuoresta Manseen.

Yhtiön toimivasta johdosta vakuutellaan, että jos laivan myynti onnistuu, jatkoyhteys hoidetaan jollain toisella laivalla tai sitten m/s Silver Moon jatkaa Tampereelle asti.

Tämäkin asia kuten koko laivayhtiön ja Hämeenlinnan-risteilyjen tulevaisuus selvinnevät ensi syksyn ja talven aikana. HäSa

Päivän lehti

25.11.2020

Fingerpori

comic