Kanta-Häme Hämeenlinna

Hämeenlinnan kirje: Vanhainkodista tuli viimeisinä päivinään graffitigalleria

Elokuussa kannattaa lähteä lenkille Vuorentaan vanhainkodille, sillä siellä on nähtävillä pian katoavaa taidetta ihan ilmaiseksi
Noin sata maalaria on jättänyt kädenjälkensä Vuorentaan vanhainkodin ulkoseiniin. "Näyttely" on avoinna vielä joitakin viikkoja, kunnes rakennukset puretaan.
Noin sata maalaria on jättänyt kädenjälkensä Vuorentaan vanhainkodin ulkoseiniin. "Näyttely" on avoinna vielä joitakin viikkoja, kunnes rakennukset puretaan.

Kaupungilta päin katsottuna syrjässä luonnonsuojelualueen kyljessä sijaitsevaa Vuorentaan vanhainkotia ei ole totuttu pitämään urbaanin kaupunkikulttuurin keskuksena.

Mutta niin vain syksyllä purettava vanhainkoti on saanut näin vanhoilla päivillään pintaansa rutkasti uutta väriä, sillä kaupunki luovutti rakennusten ulkoseinät graffitimaalareiden temmellyskentäksi – ja lopputulos on komea!

Vanhainkodin ja viereisen entisen päiväkodin rakennukset ovat värikkäiden teosten peitossa. Tekijöinä on ollut niin aloittelevia kuin kokeneitakin maalareita.

– Kutsuimme mukaan paikallisia alan harrastajia ja sana kiiri niin, että porukkaa oli sadan kilometrin säteeltä, Hämeenlinnan nuorisopalveluiden tekninen tuottaja Juuso Suuronen kertoo.

 

Juttu jatkuu kuvien jälkeen

Teoksia on lähes kaikilla ulkoseinillä. Kuva: Jani Suhonen

 

Arxin työpajalaisetkin pääsivät jättämään jälkensä rakennusten seiniin. Kuva: Sara Aaltio

 

Kokeneiden graffitikonkareiden lisäksi mukana oli lapsia ja aloittelijoita osana kulttuurikeskus Arxin kesätoimintaa järjestetyssä työpajassa.

– Kaikkiaan täällä oli noin sata henkeä maalaamassa kolmen päivän aikana. Työpajastakin kun ilmoitettiin, niin täällä oli heti neljä autollista perheitä valmiina paikalla, Suuronen nauraa.

Graffitigalleria katoaa lopullisesti viimeistään syyskuussa, kun vanhainkoti puretaan. Kannattaa siis lähteä lenkille Vuorentaan suuntaan heti säiden salliessa.

 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Kuva: Jani Suhonen

 

Mutta ei jotain hyvää ilman ikäviäkin puolia. Tyhjillään oleva vanhainkotikompleksi on houkutellut myös kutsumattomia vieraita, jotka murtautuvat sisälle tiloihin ja rikkovat paikkoja.

– Nuorisoa tunkeutuu sisälle taloihin lähes joka yö. Me saamme sitten vartijoilta raportit ja käymme tukkimassa aukkoja sitä mukaa kuin niitä löytyy, Hämeenlinnan kaupungin kiinteistöpäällikkö Petri Ylämurto kertoo.

Vaikka purettavan vanhainkodin kohdalla mitään suurta rahallista vahinkoa ikkunoiden ja sisätilojen rikkominen ei ehkä aiheutakaan, lasinsirut ja pihalle heitellyt esineet ovat ikäviä graffiteja katsomaan tulleiden kannalta.

Lisäksi vaarassa on myös sisälle tunkeutuvien oma terveys.

– Viimeksi siellä oli revitty sähköjohtoja irti. Jouduimme nyt katkaisemaan sähköt ihan turvallisuussyistä, etteivät nuoret tappaisi itseään, Ylämurto sanoo.

Tällä viikolla vanhainkodin pihalla lojuivat myös vanhainkodin Hammond-urkujen jäänteet. Ne oli ilmeisesti heitetty alas jostain yläkerroksen parvekkeelta.

 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Vanhainkodin urut oli joku heittänyt alas terassille. Kuva: Jani Suhonen

 

Hämeenlinnassa on parhaillaan käynnissä kolme hyvin erilaista ja ilmaista taidenäyttelyä. Lienee turvallista arvioida, että tällaista taidekesää ei tässä kaupungissa ole ennen koettu.

Vuorentaan vanhainkodin graffitien lisäksi taatusti tavallisesta poikkeavaa taidetta näkee myös kävelykadulla entisessä Sokoksen tavaratalokiinteistössä. Sen alakerrassa on avoinna katutaiteesta vaikutteensa ottanut Kortteli2-taidekeskuksen näyttelykokonaisuus ”Äiti kielsi, mut me ei kuunneltu” ja yläkerta on varattu Ars Hämeen kesänäyttelylle.

Kaikkiin paikkoihin on vapaa pääsy.

 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Kuva: Jani Suhonen

 

Valtakunnallista huomiota on tänä kesänä saanut Keravalla sijaitseva purkutuomion saanut kerrostalo, josta syntyi iso taideteos. Taitelijat ”valtasivat” kokonaisia asuntoja ja tekivät niistä isoja teoksia omalla tyylillään.

Taiteen kotitalo -näyttely on ollut niin suosittu, että sisälle isoon kerrostaloon on ajoittain jouduttu jonottamaankin.

Hämeenlinnassa on toistaiseksi tyydytty suihkimaan maalia purkutalojen ulkoseiniin. Ennen Vuorentaan vanhainkotia täällä on järjestetty kolme vastaavaa purkutalojen maalaustempausta, muun muassa jo puretulla Kaurialan yläkoululla.

– Kokonaisen talon sisätilojenkin tekeminen vaatisi jo apurahoja ja isompia työpanoksia. Nämä meidän hommat ovat menneet ihan kaupungin nuorisokulttuurin budjetista. Mutta kyllähän sellaisia olisi kiva tehdä!, Juuso Suuronen sanoo.

 

 

 

 

 

Päivän lehti

8.8.2020