Kanta-Häme Hämeenlinna

Hämeenlinnan kouluissa ja päiväkodeissa pyyhitään pintoja tehostetusti yli 200 000 eurolla syksyn aikana

Korona-ajan tehosiivousta on tehty Hämeenlinnassa THL:n ohjeiden mukaisesti jo keväästä lähtien.
Kuva: Pekka Rautiainen.

Koronavirustilanteen vaatima tehostettu siivous tuo tämän vuoden syksyn osalta Hämeenlinnan kaupungille perusopetuksen osalta noin 115 000 euron lisälaskun. Varhaiskasvatuksen osalta lisäkustannus on noin 90 000 euroa.

Hämeenlinnan päiväkotien ja koulujen siivouksesta vastaa Palmia.

Turun Sanomat uutisoi viime viikolla (TS 1.9.2020), kuinka koronaviruksen vaatima tehosiivous on jäänyt Turussa rehtoreiden vastuulle, ja siitä aiheutuneet lisälaskut joudutaan maksamaan koulujen määrärahoista.

Rehtorit eivät ole tienneet, mitä palveluntuottajan kanssa on sovittu tehostetusta siivouksesta, ja esimerkiksi Luostarivuoren koululle tehosiivouksesta koituu yli 10 000 euron lisämenoerä.

Jo keväällä sovittu Palmian kanssa

Hämeenlinnan kaupungin opetustoimenjohtaja Mika Mäkelä kertoo, että vastaavanlaista tilannetta ei Hämeenlinnan perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen osalta koidu.

– Jo keväällä ja nyt syksyllä Palmian kanssa neuvottelimme, että tarvitsemme tehostettua siivousta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeiden mukaisesti, Mäkelä kertoo.

Mäkelän mukaan asiasta on sovittu keskitetysti ja rehtorit ovat siten lisäsiivouksesta tietoisia.

– Lukukausisuunnitelmassa on kuvattu, että tällainen tehostettu siivous on käytössä. Koulujen ei ole tarvinnut sitä lähteä miettimään ja tarkentamaan.

Lue myös: Hämeenlinnan kaupunki säästi satoja tuhansia euroja kevään koulu- ja päiväkotiruokailuista: ”Aluksi säästöt näyttivät jopa suuremmilta” (12.6.2020)

Pintoja pyyhitään ja pyyhitään

Lisäkustannus korona-ajan siivouksesta aiheutuu pintojen tehostetusta pyyhkimisestä.

Koulujen luokissa kaikki pinnat ja kosketuskohdat pyyhitään kerran päivässä ja yleisissä tiloissa kahdesti päivässä.

Päiväkodeissa on tehostettu siivousta ruokailutiloissa. Yleisten tilojen pinnat ja kosketuskohdat pyyhitään pari kertaa päivässä ja kovat lelut puhdistetaan viikoittain.

Koulujen ja päiväkotien henkilöstön tilat siivotaan kerran päivässä. HäSa

Lue myös: Palmiassa ollaan valmiita koulujen avaamiseen, vaikka ”normitilanteessa tämä olisi kauhea vauhti” (11.5.2020)

Päivän lehti

27.9.2020

Fingerpori

comic