Kanta-Häme

Hämeenlinnan Lana del Rey

Kun Katja Pihlaisen vanhat iPodit järjestää jonoon vanhimmasta uusimpaan, muodostavat ne eräänlaisen päiväkirjan.
 
Hämeenlinnassa kymmenisen vuotta asunut Pihlainen, 21, on tehnyt musiikkia yhdeksänvuotiaasta saakka. Osan kappaleista hän on nauhoittanut iPodille, osan pokkarikameralla.
 
Iso osa ensimmäisistä tuotoksista on edelleen paperilla, visussa tallessa.
 
– Kyllä niitä tulee välillä käytyä hymyssä suin läpi. Niistä kuuluu niin hyvin se, mikä musiikkilaji on missäkin vaiheessa ollut erityisen pinnalla. Sieltä on tultu pitkä matka.
 
Voimakas, eeppinen, enkelimäinen.
 
Näin kuvaili brittien vaikutusvaltaisin musiikkilehti The Line of Best Fit Pihlaisen huhtikuun alussa julkaistua singlea That Ain`t Love.
 
”Katéan ääni jättää käytännössä koko orkesterin taustalleen. Laulun nimi ehkä on That Ain`t love, ”se ei ole rakkautta”, mutta tämä on kappale, joka todellakin saa sydämet läpättämään”, arvostelija kirjoittaa.
 
That Ain´t love on herättänyt kiitettävästi huomiota useissa musiikkijulkaisuissa, ja Pihlaista on ehditty vertaamaan jo Adelen, Florence and the Machinen ja Lana del Reyn kaltaisiin supertähtiin.
 
Sellaisista rinnastuksista Queeniä ja Beatlesia fanittanut hämeenlinnalaistyttö ei osannut kymmenen vuotta sitten edes haaveilla.
 
Pihlainen kävi miniteatterissa ja jazzlaulutunneilla Verkatehtaalla ja haaveili tulevaisuudesta Kankaantaustan Mattilan kentällä pitkälle iltoihin saakka.
 
– En ollut nuorena kova bilettämään. Kun luokkakavereita soitettiin kotiin kotibileistä, meidän vanhemmat soittivat meidät kotiin kallioilta. Siellä me aina istuttiin, koluttiin polut satoihin kertoihin ja pohdiskeltiin maailmaa, Pihlainen sanoo ja nauraa.
 
Peruskoulun jälkeen Pihlainen lähti vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, jossa hän opiskeli klassista musiikkia. Amerikkalainen, intensiivinen treenaustahti ei jättänyt 15-vuotiaalle juuri vapaa-aikaa, mutta opetti rutkasti pitkäjänteisyyttä ja päättäväisyyttä.
 
Turussa Pihlainen tutustui manageriinsa Sami Peuraan, ja sen jälkeen urakehitys onkin ollut nopeaa.
 
Joulukuussa Pihlainen kirjoitti levynsä singlen Tukholmassa yhdessä nuoren ruotsalaisen tuottajakaksikon Moneybridgen kanssa.
 
Tammikuussa solmittiin kustannussopimus BMG Chrysaliksen kanssa, ja maaliskuussa Pihlainen oli kuvaamassa musiikkivideotaan Ruotsissa. Toista musiikkivideota aletaan kuvata heti vapun jälkeen.
 
Pihlainen elää paraikaa niitä asioita, joista hän Mattilan kentällä maleksiessaan haaveili. Se on hänestä tavattoman inspiroivaa.
 
Miten unelmista tulikin yhtäkkiä totta?
 
– Vaikka se kuulostaa kornilta, tärkeintä on ottaa päämäärä, ja tehdä päämäärätietoisesti työtä sen saavuttamiseksi, askel kerrallaan. Omaan fiilikseen täytyy luottaa, pitää silmät ja korvat auki ja hakeutua hyvien ihmisten seuraan.
 
Artisti nimeltä Katéa tähtää ulkomaan markkinoille. Katja Pihlainen puolestaan haluaa vastakin asua Suomessa, ainakin toistaiseksi.
 
– Jos tulevaisuus alkaa stressata liikaa, katson peiliin. On tärkeä muistaa, kuka oikeasti on ja miksi tätä tekee. 

Päivän lehti

9.4.2020