Kanta-Häme Hämeenlinna

Hämeenlinnan levoton tuhkimo luuli viihtyvänsä lopun ikänsä paikallisessa kuppilassa – Nyt hänestä tuleekin päihdeohjaaja

Janita Hirvihuhta lopetti tonkkaelämän. Hän kuvitteli raittiin elämän olevan kitumista, mutta nyt elämä onkin parempaa kuin koskaan.
Takki auki maailmalle. Janita Hirvihuhta on raitistunut. Samalla hänelle on avautunut ihan uusi maailma, joka tuntuu hyvältä. Kuvaaja: Tuulia Viitanen

Janita Hirvihuhta tunnetaan kaupungilla. Hän on se kiharapilvessä elävä kaunis nainen, joka rakastaa juhlimista.

Ei enää. Se on entistä elämää, jota Hirvihuhta joskus häpesi. Enää hän ei häpeä vaan purkaa tuntojaan Miss Maailmanloppu -blogissa, jotta joku samankaltainen voisi huomata, että elämän suuntaa voi vaihtaa.

 

Hirvihuhta joi ensimmäisen kerran 12-vuotiaana. Lapsuus loppui siihen, ja ajatus harhaili seuraavaan humalaan.

– Muistan 14-vuotiaana miettineeni, että onko normaalia himoita alkoholia. Jo silloin vitsailin kaverilleni, että olen aikuisena se lähiöbaarin biljardipöydällä tanssiva akka, jolla on viisi lasta, kaikki eri miehille.

16-vuotiaana Hirvihuhta muutti pois kotoa Hämeenlinnasta Lahteen. Hänellä oli tiivis tyttöporukka, joka juhli paljon.

– Nuorena se oli sellaista tavallista nuorten bilettämistä. Tajusin kyllä, että minulle maistui paremmin kuin muille.

 

Toki oli kuivia kausia, kuten raskausaika 13 vuotta sitten. Oikeastaan homma repesi siinä vaiheessa, kun Hirvihuhta erosi lapsensa isästä kuusi vuotta sitten.

– Viikko–viikko-huoltajuus toi vapaa-aikaa. Siitä se varsinainen liito alkoi.

Hän kävi töissä, hoiti kodin ja lapsen, mutta iltaisin piti rentoutua viinilasillisella, kahdella tai pullolla. Läheisilleen Hirvihuhta oli kuin vesikauhuinen koira. Hänelle ei voinut puhua tai sai silmilleen.

Hirvihuhta ramppasi terapiassa ja lääkärissä. Hänelle tehtiin diagnooseja. Jälkikäteen Hirvihuhta sanoo, että turhaan. Kaikki oireet ja paha olo johtuivat juomisesta.

– Olin piikikäs ja myrkyllinen ihminen. Ajattelin esimerkiksi muiden äitien olevan tylsiä marimekkomutseja. Se oli omaa tavallisuuden pelkoani.

Hirvihuhdan juomiseen liittyi tarve juoda seurassa ja käydä baareissa.

30-vuotissynttärit olivat jonkinlainen piste. Tuolloin läheinen ihminen kuoli, ja nuori äiti jumiutui yhä enemmän kotiin. Pitkät viikonloppureissut kavereiden kanssa ja baari-illat eivät enää houkutelleet. Sen sijaan viinitonkka omassa kotona piti otteessaan.

 

Marraskuussa 2017 Hirvihuhta käveli A-klinikalle ja pyysi apua. Sitä ennen hän oli lainannut jo kaikki raitistumiseen liittyvät kirjat.

Hän pääsi kuukaudeksi Tohmajärvelle hoitoon. Myöhemmin hänellä oli vielä viikon kuntoutusjakso.

– Olin edelleen ihan kipeä, kun pääsin hoidosta pois. Kävin viisi kertaa viikossa vertaistukiryhmässä. Kolmen kuukauden kuluttua hoidosta aloin ajatella, että tästä saattaa tulla jotain. Siihen asti tuumin, että olen väkisin juomatta.

 

Hirvihuhta sanoo, ettei jokaisen pohja ole katuojassa tai siinä pisteessä, että menettää kaiken.

– Oma pohjani tuli vastaan, kun mietin, etten ole valmis uppoamaan tämän syvemmälle. Henkisesti olin ihan loppu.

Hirvihuhta tarkoittaa olotilaa, jossa hän tunsi elävänsä ainoastaan silloin, kun veressä oli riittävästi alkoholia. Tunteitaankin hän säänteli alkoholilla.

– Ajattelin, että on pakko juoda, että kestän ihmisiä. Todellisuudessa join sietääkseni itseäni. Kaksi vuotta pohdin joka aamu, etten enää juo. Kello 16:een mennessä huomasin taas juovani.

 

Nyt Hirvihuhta opiskelee päihdealaa Helsingissä. Hän asuu Hämeenlinnassa, mutta on pian muuttamassa pienelle maatilalle Lammille.

– Olen aina luullut olevani Louis Vuitton -laukkua kantava vipinvipinvippi ja eläväni kaupunkilaiselämää, mutta viihdynkin tosi hyvin maalla koirien kanssa.

Hirvihuhta on ollut työharjoittelussa Minnesota-mallisessa hoitolaitoksessa Lammilla. Hänestä alkoholistia voi auttaa parhaiten vain toinen alkoholisti. Minnesota-mallissa ei käytetä lääkkeitä ja päihderiippuvuutta käsitellään koko elämän sairautena.

Raitistuttuaan Hirvihuhta on ollut yllättynyt. Hän kuvitteli olevansa “pystyynkuollut zombi”, mutta elämä onkin tuonut vaikka kuinka paljon uusia, hienoja asioita.

– Hyviä juttuja on tapahtunut ja tapahtuu koko ajan. Tunnetasolla on tosi kiitollinen olo.

Akuutti viinanhimo lähti kuuden kuukauden kuluttua hoidosta. Kun viinanhimo on karissut, Hirvihuhdalle on tullut liuta haaveita, jotka hän haluaa vielä toteuttaa. Nyt ne ovat kaikki mahdollisia.