Kanta-Häme

Hämeenlinnan maakunta-arkisto osaksi Kansallisarkistoa

Arkistojen tilantarve on vauhdittanut jo vuosia käynnissä olleen kansallisarkistolain muuttamista. Pelkästään Hämeenlinnan maakunta-arkiston 27 hyllykilometriä ovat jo lähes täynnä.

Maakunta-arkiston johtaja Juhani Tikkanen sanoo tilanteen helpottuvan, kun Mikkeliin valmistuu vuoden kuluttua uusi keskusarkisto, jossa on tilaa kaikkiaan 65 hyllykilometriä. Keskusarkistoon tulee siirtymään myös osa Hämeenlinnassa vielä tällä hetkellä säilytettävästä aineistosta.

Kun laki astuu vuodenvaihteessa voimaan, lopettaa Hämeenlinnassa toimintansa Suomen vanhin maakunta-arkisto. Vaikka Hämeenlinnan maakunta-arkiston nimi poistuukin käytöstä, eivät sen perustehtävät muutu.

– Muutokset eivät juuri näy arkiston käyttäjälle, sillä arkiston perustehtävät säilyvät ennallaan. Aineistojen käyttöluvat hoidetaan keskitetysti ja samat näyttelyt kiertävät eri arkistoissa. Tehtäviä voidaan myös hajauttaa nykyistä enemmän, Tikkanen sanoo.

Suomen arkistolaitoksen tehtävänä on varmistaa kansalliseen kulttuuriperintöön kuuluvien asiakirjojen säilyminen. Arkistojen hyllyissä on jo yli 200 kilometriä asiakirjoja ja viranomaisilla on tämän lisäksi arviolta 130 kilometriä aineistoa.

– Viranomaisarkistojen tulevaisuus on vielä epävarmaa, sillä aineistot ovat viranomaisten hallussa. Tavoitteena on, että valtaosa niistä voitaisiin digitoida, eikä paperiasiakirjoja tarvitsisi siitää enää fyysisesti Kanallisarkistoon, Tikkanen kertoo.

Digitointi säästää tilaa ennen kaikkea sitten, kun osa paperisista alkuperäisaineistoista voidaan hävittää. Tulevaisuudessa siitä päättää Kansallisarkisto.

– Digitointi on massiivinen urakka. Kansallisarkistossa on digitoitu omaa aineistoa jo kymmenen vuotta ja valmiina on vasta 2-3 prosenttia. Luku tuntuu pieneltä, mutta se on juuri sitä aineistoa, jota ihmiset eniten käyttävät, Tikkanen huomauttaa.

Arkistojen digitalisaatio etenee koko ajan. Useimmissa arkistoissa asiakaskäynnit ovat vähentyneet digitoinnin myötä, sillä nyt tietoa saa omalta kotikoneelta, eikä sitä varten tarvitse mennä arkistoon.

– Hämeenlinnan maakunta-arkistossa asiakaskäynnit ovat pysyneet ennallaan. Esimerkiksi tänä vuonna arkistossa on käynyt yli 2300 asiakasta, Tikkanen sanoo.