Kanta-Häme

Hämeenlinnan nelikko selvillä

Iisakki Kiemunki (sd.), Sari Rautio (kok.), Lulu Ranne (ps.) ja Hannu Kärpänen (kesk.) ovat Hämeenlinnan neuvottelijat kuntarakenneselvityksen ohjausryhmässä ja seutuneuvottelukunnassa.

Neuvottelukuntaan valitaan neljä luottamushenkilöä kustakin kunnasta. Sen sihteerinä toimii kehitysjohtaja Tarja Majuri Hämeenlinnan kaupungilta. Esittelijöinä toimivat seudun kaupungin- ja kunnanjohtajat.

Neuvottelukunta kokoontuu noin 4–6 kertaa vuodessa ja toimii kuntarakenneselvityksen ohjausryhmänä.

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan seutuneuvottelijat linjasivat alkuviikosta kuntarakennelain mukaisen selvityksen etenemistä ja seudun yhteistyörakenteista sopimista. Neuvottelun tuloksena saatu kokonaisuus viedään kunnanhallituksiin ja – valtuustoihin asti päätettäväksi.

Hämeenlinnan kaupunginhallitus käsittelee asiaa ensi maanantaina. Janakkalan ja Hattulan kunnanhallitusten asialistalla kokonaisuus ei kuitenkaan vielä näy.

Janakkala ja Hämeenlinna ovat jo aiemmin nimenneet lain mukaiset neuvottelijat, mutta Hattula on osallistunut neuvonpitoihin asemavaltuutuksella johtavien poliitikkojen ja kunnanjohtajan toimesta.

Hämeenlinna on toivonut, että kokonaisuus, johon seutuneuvottelukunnan jäsenten nimeäminenkin kuuluu, käsiteltäisiin kaikissa kunnissa samanmuotoisena päätösasiana. (HäSa)