Kanta-Häme

Hämeenlinnan Ohjaamo valtakunnalliseen pilottiin

Hämeenlinnassa toimiva Ohjaamo on valittu kahdeksan pilotin joukkoon, joiden toimintaa vahvistetaan palkkaamalla psykososiaalisen tuen koordinaattori.

Tehtävään palkattu psykologi aloittaa työt kesäkuun vaihteessa. Pilottivaiheen jälkeen mallia ja vahvuuksiin keskittyvää työotetta aletaan levittää myös muihin Ohjaamoihin ympäri maata.

Hanke jatkuu vuoden 2019 loppuun asti. Hallitus on myöntänyt työhön kolme miljoonaa euroa.

Nuorten Ohjaamot ovat alle 30-vuotiaiden matalan kynnyksen palvelupisteitä, joita on maassa nyt 60.

Ohjaamojen toimintamalli rakentuu monialaisesti tietoa, neuvontaa, ohjausta ja tukea tarjoavasta Ohjaamosta, eri hallinnonalojen peruspalveluista ja laajasta yhteistyöverkostosta.

– Nuoret tarvitsevat apua arjen elämänhallintaan, kuten raha-asioiden ja asumisen järjestämiseen. Tavoitteena on tarjota räätälöityä apua, on kyse sitten lyhyempikestoisesta tai pidemmästä tarpeesta, kertoo Hämeenlinnan ohjaamokoordinaattori Veera Takala-Tikkanen TE-toimistosta.

Hämeenlinnassa Ohjaamo toimii kaupungin rahoittamana. Tulevaisuudessa Ohjaamot siirtynevät maakuntien järjestettäväksi. Hallitus päätti toukokuun puolivälissä, että Ohjaamojen toiminta pyritään vakinaistamaan.

Toiminnan edelleen kehittämiseen osoitettiin viisi miljoonaa euroa vuodessa. Päätös koskee vuosia 2018–2021. HÄSA