Kanta-Häme

Hämeenlinnan pakolaiskiintiö saattaa täyttyä kokonaan ilman huoltajaa saapuneista alaikäisistä turvapaikanhakijoista

Vuosina 2016–2017 Hämeenlinnan pakolaiskiintiö saattaa täyttyä kokonaan ilman huoltajaa saapuneista alaikäisistä turvapaikanhakijoista.

– Lähtökohtaisesti heitä ei käännytetä takaisin, vs. tilaajajohtaja Eija Leppänen huomauttaa.

Hän esittää, että pakolaisten kiintiöpaikat nostettaisiin kahteenkymmeneen Hämeenlinnan vastaanotto- ja kotouttamissopimusta päivittäessä.

Vuonna 2015 päätetyn 10 paikan sopimus oli voimassa vain osan vuotta 2015, sitä ennen paikkoja oli 30–35, Leppänen muistuttaa.

– Pakolaistilanne muuttui radikaalisti 2015, pakolaisia virtasi maahan. Siksi pyrimme lähelle vuoden 2014 tasoa.

Viime vuonna Suomeen saapui ennätyksellinen määrä pakolaisia, noin 32 000, joista alaikäisiä noin 3 000.

Hämeenlinnaan perustettiin vuonna 2015 kaksi alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta.

Suomen kiristyneiden oleskelulupien vuoksi ja Maahanmuuttoviraston toukokuisella päätöksellä Hämeenlinnan 70 vastaanottopaikkaa vähenee 33 paikkaan.

Leppäsen mukaan tilanne on muuttunut viime vuodesta, kun pakolaisvirta on pienentynyt.

– Maahanmuuttoviraston päätös ei vaikuta alaikäisten vastaanottamiseen. On todennäköisempää, että he saavat oleskeluluvan kuin palautuspäätöksen.

Viime vuosina Hämeenlinnaan on tullut vuosittain kiintiöpakolaisten lisäksi 100–140 pakolaisasiakasta.

Kyse on jo aiemmin Suomesta oleskeluluvan saaneista.

– Olisi kohtuutonta, jos kuntapaikkoja nyt vähennettäisiin.

Tänä vuonna Hämeenlinnaan on vastaanottanut noin 120 pakolaista. Arvioitu pienempi määrä johtuu mm. vapaiden asuntojen puutteesta ja siitä, että sopimus ely-keskuksen kanssa on allekirjoittamatta.

Mikäli esitys menee ensi viikolla lautakunnan kokouksessa läpi, alkaa mietintä, millaisia palveluja alaikäisille pakolaisille aletaan rakentaa.

– Se pitäisi tehdä ripeästi jo tämän syksyn aikana, Leppänen sanoo. HÄSA