fbpx
Kanta-Häme

Hämeenlinnan seudulla odotukset ovat pudonneet

Pienten ja keskisuurten (pk) yritysten tilanne näyttää Kanta-Hämeessä heikommalta kuin muualla Suomessa. Maakunnan yrittäjät arvioivat pk-barometrissä, että suhdanteet heikentyvät edelleen.

Hämeenlinnan seudun yritysten tilanne näyttää heikentyvän rajuimmin. Suhdannenäkymät ovat Hämeenlinnan seudulla 7 yksikköä pakkasella, kun koko maakunnan näkymät ovat -2. Koko maassa vastaava luku on +9.

SUOMEN YRITTÄJÄT arvioi, että yritykset ovat suhdanteen pohjalla ja että ne näkevät kasvun käynnistyvän. Kanta-Hämeessä taas arvioidaan tilanteen heikkenevän entisestään. Investoinnit putoavat edelleen ja työntekijöiden määrää vähennetään.

– Meillä näkyvät asiat pienellä viiveellä. Tämä heijastuu myös henkilöstön määrään, Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka sanoo.

Haukan mielestä tilanne näkyy erityisesti kannattavuudessa. Kanta-Hämeessä kannattavuuden odotetaan heikentyvän (saldoluku -11). Hämeenlinnan seudulla luku on -15, kun koko maa on plussalla 4 yksikköä.

YRITYSTEN INVESTOINNIT ovat pitkään olleet erittäin vähissä. Pk-barometrin mukaan pk-yritykset edelleen vähentävät investointejaan. Kanta-Hämeen saldoluku on -21, kun koko maassa luku on -13. Haukan mielestä juuri suhtautuminen investointeihin kuvaa tilannetta.

– Jos kerran yrittäjä sanoo, ettei hän osta tuotantovälineitä, trendi on, että muutosta ei ole tulossa.

Pienten ja keskisuurten yritysten yrittäjät ovat taantumassa yleensä ilmoittaneet, että he pitävät kiinni työntekijöistään. Harvat ovat kyselyissä ilmoittaneet vähentävänsä henkilöstöä.

KANTA-HÄMEESSÄ ja erityisesti Hämeenlinnan seudulla suhtautuminen työllistämiseen näyttää muuttuneen. Kun koko maassa useammat ilmoittavat edelleen suunnittelevansa työntekijöiden palkkaamista, Kanta-Hämeessä vähennetään väkeä.

Toimitusjohtaja Haukka uskoo pitkän taantuman olevan syynä muutokseen. Kun kannattavuus edelleen heikkenee eikä muutosta ole näkyvissä, henkilöstöä vähennetään.

Forssan seutu on yleensä ollut se alue, joka on heikentänyt koko Kanta-Hämeen lukuja pk-barometrissä. Nyt Hämeenlinnan seudusta on tullut se alue, joka vie koko maakunnan luvut heikoiksi.

Investointeja lukuun ottamatta yritykset näkyvät tilanteensa Forssan seudulla parempana kuin Hämeenlinnan seudulla. Yleiset suhdannenäkymät ovat jopa lievästi plussalla Forssassa.

Hyvinkään-Riihimäen-alueen yritysten näkymät ovat edelleen Kanta-Hämeen näkymiä paremmat. Investoinneissa tilanne on kuitenkin yhtä murheellinen kuin muuallakin.

HÄMEENLINNAN SEUDUN yrittäjät arvioivat kotikunnan elinkeinoilmaston kehittymistä tavallista kriittisemmin. Erot eivät ole suuria, mutta Forssan seudulla yrittäjät ovat perinteisesti antaneet hyvää palautetta elinkeinopolitiikasta. Barometrissä kysyttiin nyt muutosta, kun perinteisesti on kysytty vallitsevaa tilannetta.

– Jos arviot yritysten kehityksestä ovat näin pakkasella, ne eivät voi olla vaikuttamatta arvioihin kotikunnan elinkeinopolitiikasta, Haukka sanoo.

Arviot Kanta-Hämeen elinkeinoilmaston kehittymisestä ovat kuitenkin hyvin lähellä valtakunnan tasoa.

– Trendi nähdään meillä neutraalina. Se on hyvä arvio, kun tilanne muuten on se, mikä on.

Forssan seudulla liputetaan kuntien ja yritysten hyvää yhteistyötä. Melkein neljännes yrittäjistä ilmoittaa, että yhteistyö on entisestään parantunut.

Menot