Kanta-Häme

Hämeenlinnan seudulle on näillä näkymin tulossa maksimikorotukset suun terveydenhuollon maksuihin

Hämeenlinnan seudulle on näillä näkymin tulossa maksimikorotukset suun terveydenhuollon maksuihin ensi vuoden alusta.

Tosin Hämeenlinnan terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunta (tetola) käy vasta ensi viikolla aiheesta periaatekeskustelun. Tuolloin esillä ovat kaikki asiakasmaksut, ei ainoastaan hammashuolto.

Janakkalan ylilääkäri Virpi Kröger kertoo, että virkamieskeskusteluissa on tullut esiin, että Hämeenlinnaan esitetään maksimimaksuja hammashuoltoon ensi vuoden alusta.

Hämeenlinnan tilaajaylilääkäri Markku Nurmikari vahvistaa tämän.

Mikäli Hämeenlinna päättää maksujen korotuksesta, Janakkala ja Hattula seuraavat perässä. Tästä tehtiin päätös torstaina Janakkalan perusturvalautakunnassa.

Päätös johtuu siitä, ettei Effica-järjestelmä mahdollista sitä, että eri kunnissa olisi erilaiset hammashoitomaksut.

– Jos maksu on eri, kaikki hintamuutokset pitäisi tehdä käsin. Kun joka toimenpiteellä on oma hintansa, se veisi liian paljon aikaa. Se ei ole mitenkään mahdollista.

Kröger valittelee, että tässä päätöksessä on mentävä tekniikka edellä. Muussa terveydenhuollossa maksut voivat olla erilaisia Hämeenlinnan ja Riihimäen seudun eri kunnissa.

– Riihimäki on jo ottanut käyttöön maksimihinnat, Kröger huomauttaa.

Terveydenhuollon uusista maksimihinnoista päätti valtioneuvosto viime marraskuussa, ja uusi asiakasmaksuasetus tuli voimaan tämän vuoden alussa. Se mahdollisti noin 30 prosentin maksukorotukset, mutta monet kunnat päättivät pienemmistä korotuksista.

Hämeenlinna päätti vain indeksikorotuksista, ja Janakkala korotti maksuja viisi prosenttia.

Jos maksimikorotuksiin mennään, hammashoidon käyntimaksu on ensi vuonna koko seudulla 13,30 euroa (nykyään Janakkalassa ja Hattulassa 10,70 euroa ja Hämeenlinnassa 10,40 euroa).

Halvin paikkaus maksaisi 8,50 euroa ja vaativimman luokan paikkaus 78 euroa.

Hämeenlinnan tetola käsittelee asiaa tiistaina.

Paine asiakasmaksujen nostolle on kova. Kokouksessa talous- ja hallintojohtaja Jussi Oksa avaa taloustilannetta lautakunnalle.

Verotulojen notkahduksen vuoksi näyttää siltä, että ensi vuoden toimintakate supistuu eli varsinaiseen toimintaan varattavat nettomäärärahat pienenevät tämänvuotisesta.

Siksi on voimakasta painetta myös asiakasmaksujen korotuksiin.

Nurmikari on laskenut, että avosairaanhoidon maksujen nosto maksimiin tarkoittaisi yhdelle asiakkaalle enintään 21 euron lisälaskua vuodessa, koska maksu peritään vain kolmesta ensimmäisestä käynnistä.

Hammashuollossa korotus yksittäiselle potilaalle voisi nousta huomattavasti korkeammaksikin.

Hämeenlinna aikoo esittää korotuksia myös erikoissairaanhoidosta perittäviin maksuihin. HÄSA

 

Päivän lehti

19.1.2020