Kanta-Häme

Hämeenlinnan Sydänsairaala alkaa antaa uudenlaisia rytmihäiriöhoitoja: "Voi parantaa merkittävästi potilaan elämänlaatua"

Hämeenlinnan Sydänsairaala on investoinut uuteen kalustoon ablaatiohoitojen aloittamisen vuoksi. Arkistokuva: Markku Tanni

Hämeenlinnan Sydänsairaalassa aloitetaan viikon kuluttua keskiviikkona rytmihäiriöpotilaiden ablaatiohoidot. Kyseessä on hoitomuoto, jossa rytmihäiriöistä kärsivien potilaiden oireet pyritään korjaamaan kehonsisäisellä toimenpiteellä.

– Perinteisesti rytmihäiriöitä on hoidettu lääkkeillä, mutta ablaatiohoidolla saatetaan pystyä poistamaan häiriöt pysyvästi. Käytännössä potilaalle viedään nivusesta kehoon johdot ja sydänkatetri, joiden avulla havainnoidaan rytmihäiriöiden syy. Häiriön aiheuttaja poistetaan jäädytyshoidolla, Sydänsairaalan osastonjohtaja Teemu Hovila selventää.

Ablaatiohoidot tuodaan osaksi Hämeenlinnan Sydänsairaalaan tarjontaa, koska niihin on pieniä jonoja Tampereella ja suurempi ruuhka pääkaupunkiseudulla.

– Haluamme hoitaa omat potilaamme maakunnallisesti, minkä lisäksi Hämeenlinnan sijainti on hyvä potilaiden ottamiseen pääkaupunkiseudulta. Hämeenlinnan Sydänsairaalassa oli kapasiteettia lisätä palveluja. Haluamme myös lähettää viestin, että kaikki erityispalvelut eivät keskity suuriin asutuskeskuksiin, Hovila sanoo.

 

Ablaatiohoitoja aletaan tehdä Hämeenlinnassa yhtenä päivänä viikossa. Teemu Hovila arvioi, että potilaita voidaan hoitaa Hämeenlinnassa vuositasolla noin 160.

Valtaosa Kanta-Hämeen ablaatiopotilaista voidaan jatkossa hoitaa Hämeenlinnassa.

Rytmihäiriöt ovat hiljalleen yleistyneet. Tyypillisin rytmihäiriöistä kärsivä potilas on noin 60-vuotias, eläkeiän kynnyksellä oleva henkilö.

– Ablaatiohoito on harvoin henkeä pelastavaa hoitoa, mutta sillä voidaan parantaa merkittävästi potilaan elämänlaatua ja pidentää työkykyä, Teemu Hovila sanoo.

 

Hämeenlinnan Sydänsairaala toimii Kanta-Hämeen keskussairaalan yhteydessä. Se on osa Tays Sydänkeskus -osakeyhtiötä, jonka selvän enemmistön omistaa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri on vähemmistöosakas kuuden prosentin omistusosuudella.

Tays Sydänsairaala aloitti Kanta-Hämeessä vuoden 2017 alussa.

Hämeenlinnan Sydänsairaalassa tehdään tutkimuksia ja varjoainekuvauksia, pallolaajennuksia sekä rytminsiirtoja. Sydänsairaalan poliklinikalle, tutkimuksiin sekä toimenpiteisiin tarvitaan lähete. HäSa