Kanta-Häme

Hämeenlinnan taiteilijaseuran tuore jäsen Liisa Rasinkangas etsi itseään taiteilijana ja löysi tapansa tehdä taidetta

Kun Liisa Rasinkangas valmistui vuonna 2011 kuvataidekoulusta, edessä oli henkisen kasvun paikka. Hän joutui asettamaan itselleen tiukkoja kysymyksiä.

– Kuka olen taiteilijana? Onko minulla turvallinen olo lähteä koulusta vapaaksi taiteilijaksi? Koulussa olin tehnyt sellaista taidetta, jota minulta odotettiin. Mietin myös maalauksiani tosi pitkään. Aloin voida fyysisesti ja henkisesti tosi huonosti.

– Vuonna 2015 aloin etsiä vapaampaa, intuitiivista tapaa maalata. Lähdin vapauttamaan itseäni ja taidettani. Menin oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja otin askeleen tyhjään. Siihen liittyi henkinen kasvu, joka tärkeää taiteilijalle. Muutama vuosi meni oman tien löytämisessä.

Rasinkangas, 32, on syntyjään nurmijärveläinen, mutta on asunut Hyvinkäällä.

Hämeenlinnaan hän päätyi noin vuosi sitten.

– Tänne muuttokin oli intuitiivinen päätös. Ystäväni, joka on yksinhuoltaja, kaipasi ystäviä ja emotionaalista tukea lähelleen. Teen päätökseni sydämellä.

Ystävä muutti Hattulasta Hämeenlinnan Miemalaan Perttulan kartanoon, jossa oli vuokralla useampia asuntoja. Yhteen niistä muutti myös Rasinkangas.

– En ole päivääkään katunut. Paikka on minulle tärkeä.

Hän myös liittyi Hämeenlinnan taiteilijaseuraan, missä oli oma kynnyksensä.

– Viihdyn omissa oloissani. Olen tehnyt taidettani aika yksin. En ole myöskään hakenut apurahoja tai vienyt töitäni taideyhdistysten jurytettyihin näyttelyihin. Minun on pitänyt patistaa itseni ihmisten ilmoille toimimaan ihmisten kanssa.

Tähän liittyi myös se, että hän lähti tekemään taidettaan livenä tavallisten kadunkulkijoiden eteen. Hän meni kahviloihin ja puoteihin ja maalasi ihmisistä intuitiivisia sielujen muotokuvia nopeasti puolen tunnin, tunnin aikana.

– Niissä ei tehdä yhdennäköistä muotokuvaa, vaan mielen pitää antaa virrata mahdollisimman puhtaana, ja kuva syntyy väreillä ja muodoilla. Kun mukaan tuli myös kommunikaatio muiden ihmisten kanssa enkä vain maalannut yksin ateljeessani, kehityin tosi paljon taiteilijana, Liisa Rasinkangas kertoo.

Hän myöntää, että totutuista kaavoista irti päästäminen ja ”antaa vain mennä” -mentaliteetin löytäminen oli työn takana.

– Se oli tosi vaikeaa, koska sille ihmisen osalle, joka huolehtii henkiinjäämisestä, on hirveän tärkeää, että on tietyt raamit ja että asiat menevät tietyllä tavalla. Ihmiselle on myös tärkeää saada hyväksyntää.

– On hyvin pelottavaa alkaa maalata niin, että elää vain siinä hetkessä eikä lopputuloksesta ole takeita.

Itsensä löytämisen jälkeen Rasinkankaan työtkin ovat muuttuneet.

– Olen impulsiivinen ihminen. Nyt tulee ihan erilaista jälkeä. Värit astuivat kuvaan vahvasti, ja maalauksista tuli entistä liikkuvampia. Niissä on vauhdikkuuden tunnetta.

Hän ei myöskään enää vatvo viikkotolkulla, onko työ hyvä ja onko se valmis.

Liisa Rasinkangas maalaa esittäviä ja abstrakteja akryyli- ja öljyväritöitä.

Hän tekee myös naisista voimaannuttavia, intuitiivisia jumalatar-alastonmuotokuvia.

Harkinnassa on maalausinstallaatio, jonka voisi toteuttaa esimerkiksi festivaaleilla järjestettävissä maalaustyöpajoissa.

Tällä hetkellä hänen vuosina 2015–2017 maalaamiaan töitä on esillä Hämeenlinnassa lääkärikeskus Mehiläisessä.

– Esillä on nopealla tekniikalla tehtyjä maalauksia, joista osa on tehty livenä, osa mallista energiamaalauksena. Työt ovat voimakkaita, värikkäitä ja iloisia. HÄSA

Tuoreimpia artikkeleita