Syksyllä 2016 Hämeenlinnan Teatterin isolla näyttämöllä esitettiin Finnhitsiä.
Kanta-Häme Hämeenlinna

Hämeenlinnan Teatterin väki voi huonosti ja haluaa radikaaleja muutoksia

Henkilökunta kyseenalaistaa johdon talous- ja henkilöstötaidot.

Hämeenlinnan Teatterin henkilökunta on menettänyt luottamuksensa sekä teatterin että teatterin hallituksen johtoon. Työntekijöiden mielestä huonon johtajuuden aiheuttamat ongelmat ovat kehittyneet niin vaikeaksi, ettei muutosta parempaan saavuteta ilman radikaaleja muutoksia.

Työntekijät eivät halua esiintyä jutussa omilla nimillään tilanteen herkkyyden takia. Teatterissa pyörivät parhaillaan lomautukset.

”Asioista esiteltiin valheita ja puolitotuuksia”

Teatterinjohtaja, toimitusjohtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo sai ensimmäisen epäluottamuslauseen vuonna 2015. Henkilöstön mielestä johto kohteli epäoikeudenmukaisesti työntekijää, jonka liikuntakyky oli heikentynyt.

– Asioista esitettiin valheita ja puolitotuuksia. Se avasi kaikkien silmät. Voidaanko meidän talossa kohdalla ihmisiä tällä tavalla?

Lopulta työntekijä irtisanoutui ja hänen asiaansa hoitanut luottamusmies sairastui työuupumukseen.
Viime huhtikuussa Teatterin henkilökunta kertoi kaupunginhallitukselle, että sen mielestä teatterin toimitusjohtaja ja teatterin hallituksen puheenjohtaja eivät ole kykeneviä hoitamaan tehtäviään. 

”Management by perkele.”

– Työhyvinvointikyselyn tulokset olivat järkyttävät. Epäluottamuslauseella pyysimme kaupungilta, että joku tulisi meitä auttamaan.

Hämeenlinnan teatterin taloudellinen tilanne heikkeni merkittävästi vuonna 2017, jolloin tappiota kertyi yli 150 000 euroa. Tämän vuoden huhtikuussa Teatteri nimettiin kaupungin strategiseksi yhtiöksi, jonka taloudellisen tilanteen kehittymistä seurataan kuukausittain.

Yhteistoimintaneuvottelut käytiin huhti-toukokuussa ja Teatterille asetettiin säästötavoite: 200 000 euroa vuoden 2019 loppuun mennessä. Ensi vuoden budjetissa kaupunki pienensi tukeaan teatterille 70 000 eurolla tästä vuodesta.

Henkilöstön mielestä säästökuuri sinänsä ei kuitenkaan ole syy surkeaan työilmapiiriin.

– Kyllä me olemme tottuneet säästämään ja tekemään asioita pienellä.

Talousosaaminen kyseenalaistettu

Henkilöstöjohtamisen lisäksi työntekijät kyseenalaistavat teatterinjohtajan talousosaamisen.

He pitävät merkittävänä talousahdinkoa aiheuttavana tekijänä vierailevien näyttelijöiden selkeästi lisääntynyttä käyttöä. Se on henkilöstön käsityksen mukaan kallista ja se hankaloittaa sekä harjoitusten järjestämistä että järkevän näytöskalenterin laatimista. 

”Olemme puhuneet suu vaahdossa vuosikausia, mutta siitä ei ole ollut hyötyä.”

– Jos meillä olisi enemmän vakiohenkilökuntaa, pystyisimme reagoimaan paremmin vaikka siihen, jos joku näytelmä lähtee vetämään hyvin. Nyt tappioita koitetaan minimoida näytöksiä peruuttamalla. Omia ensi-iltoja on ensi vuonna vain kolme.

Vielä muutama vuosi sitten teatterilla oli 12–14 omaa näyttelijää. Jos ensi syksynä katkolla olevia määräaikaisia sopimuksia ei jatketa, näyttelijäkunnan pääluku laskee seitsemään, joista kaksi on osa-aikaisia. Pienempi henkilötyövuosien määrä pienentää myös Teatterin saamia valtionosuuksia.

– Lomautetaanko väkeä ensi vuonnakin vai irtisanotaanko? Me haluamme, että kaupungissa teatteri säilyy, ja olemme valmiit tekemään töitä sen eteen.

Henkilöstöä painaa huoli myös Teatterin taiteellisesta linjasta. Viihdettä isolle näyttämölle he sanovat tekevänsä mielellään, mutta se ei yksin riitä.

– Taiteellisesti haastavammat jutut ovat minimissään tai niitä ollaan poistamassa kokonaan. Kun puhutaan säästötavoitteista, pelotellaan ensimmäisenä, että luopukaa Verstas-näyttämöstä.

Voiko luottamusta palauttaa?

”Se ei näy vielä yleisölle, mutta heti näyttämöltä poistumisen jälkeen alkaa olla tosi ahdistavaa.”
Kaupungin laatiman tervehdyttämissuunnitelman mukaan kaupungin henkilöstöjohtaja ja työhyvinvointikoordinaattori ovat tehneet yhteistyötä teatterilaisten kanssa työhyvinvoinnin ja henkilöstöjohtamisen kehittämiseksi.

– Johto on sitä mieltä, että kaikki ongelmat ovat alkaneet vasta nyt, mutta se on ihan harhaa. Työntekijät eivät usko, että vuosien saatossa kadonnut luottamus on mahdollista edes palauttaa.

Asioiden lepsusta hoidosta kielivät kahden työntekijän ongelmat ikälisäsaamisten kanssa. Toista tapausta käsitellään lähiaikoina käräjäoikeudessa.

– Miten se on mahdollista, ettei asioita saada sovittua? Niinpä!

Hämeenlinnan Teatteria viisi vuotta johtaneella Sinisalolla on toistaiseksi voimassa oleva työsopimus, mikä on nykyisin harvinaista.

Johto ei kommentoi

Hämeen Sanomat otti yhteyttä sekä teatterinjohtaja Sinisaloon että teatterin hallituksen puheenjohtajaan Irja Appelrothiin (sdp). Sinisalo ei halunnut kommentoida henkilöstön ulostuloa millään tavalla.

Appelroth ja hallituksen varapuheenjohtaja Pekka Kääriäinen (kok.) lähettivät puheenjohtajiston kommentin sähköpostitse. 

”Myrkyttynyt on hyvä sana kuvaamaan työilmapiiriä.”

Ote kommentista: ”Talon sisäiset ongelmat on tiedostettu ja hallitus on puuttunut niihin. Kaikkia toimintamallejamme pyritään parantamaan resurssit ja realiteetit huomioiden. Kaikki päätökset on tehty yhteisesti henkilökunnan kanssa. Henkilökunnallamme on äänivaltainen edustus hallituksessamme”.

Teatterin hallituksella on seuraava kokous torstaina, jolloin se aloittaa keskustelut rakenteellisten muutosten toteutustavoista.

Kaupunginhallitus käsittelee Teatterin tilannetta seuraavan kerran maaliskuussa 2019.

– Kaikki henkilöstöyhdistykset ovat tämän epäluottamuslauseen takana. Se on se meidän voimavara tällä hetkellä, sanovat työntekijät. HÄSA

Lainaukset sinisellä pohjalla ovat teatterin työntekijöiden kommentteja.

Tuoreimpia artikkeleita