Kanta-Häme

Hämeenlinnan teatterissa aloittanut Kari-Pekka Toivonen: "Vääränlainen hierarkia ei ole hedelmällistä"

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

”Olen aika lailla uuden edessä. Hämeenlinna ei ole minulle vielä kovin tuttu, mutta kun olen ollut täällä joinakin kesinä, olen huomannut, että kaupungissa on paljon näkemistä eikä tämä ole niin äkkiä koluttu. Historia on merkittävää, kun miettii, keitä kulttuurintekijöitä Hämeenlinnassa on ollut.

Taiteellisena johtajana suunnittelen ohjelmistoa, mutta olen tykännyt olla myös itse lavalla ja ohjata, ettei varsinainen teatterityö käy vieraaksi. Mielelläni nousen lavalle Hämeenlinnassakin.

Päätyöni on täällä ja keskityn siihen, mutta minulla on mahdollisuus tehdä muitakin projekteja, jos ne sopivat aikatauluun.”

Luokanvalvojan ”syytä”

”Yläasteen luokanvalvojamme näytteli Turun ylioppilasteatterissa ja vei meidät katsomaan esitystään. Oli mieletöntä nähdä, kuinka tyyppi joka oli tietynkaltainen luokassa, muuttui näyttämöllä aivan toisenlaiseksi. Se oli avartava kokemus.

Lukioaikana pääsin sitten ylioppilasteatteriin improilemaan, ja sitten se vaan iski, että halusin pyrkiä Teatterikorkeakouluun.

Musiikki ja urheilu tuntuivat jo nuorina sellaiselta, missä saa fyysistä ja henkistä potkua. Teatterissa on sama kokonaisvaltainen tuntemus. Sitä tehdään kuitenkin ryhmässä ja toisille.

Näen, että urheilu ja liikuntakin voi olla monitasoista kulttuuria, joka yhdistää ihmisiä. Pelasin lätkää A-junnuihin asti TPS:ssä ja Kiekko-67:ssa. Edelleen käyn pelaamassa raittius- ja urheiluseura Zoomissa mahdollisuuksien mukaan.”

Teatterikorkeakoulu on muuttunut

”Aloittaessani Teatterikorkeakoulussa Jouko Turkan aika oli juuri päättynyt, mutta opetuksessa fyysisyys oli läsnä. Se oli monimuotoinen koulu. Meitä tuli opettamaan Raila Leppäkoski ja Ryhmäteatterin näyttelijöitä. Tärkeintä oli löytää oma tapa tuoda esiin omaa näyttelijyyttä, ja siihen oli monta tietä.

Se oli vahva ja kokonaisvaltainen ajanjakso. Jokaisella on henkilökohtainen koulunsa, mutta yhteisöllisyys Teatterikorkeakoulussa on tärkeää ja sieltä on säilynyt kollegoita ja ystäviä, joiden kanssa olen yhteyksissä vieläkin.

Toki Teatterikorkeakoulukin on muuttunut. Opiskelu on nyt enemmän yliopistomaista, siellä tutkitaan ja itsereflektio on tärkeässä osassa. Omana aikanani se oli paljon käytännön käsityötä, nyt se on lisäksi vielä aiempaa teoreettisempaa.”

Improvisaatio tarjoaa työkalun

”Improvisaatio on ollut minulle tosi tärkeä työkalu siihen, että uskaltaa harjoitella rohkeasti, heittäytyä ja mennä. Improvisaatiossa keskeneräisyyden sietäminen ja ympäristöön luottaminen on todella tärkeässä osassa.

Siinä on pakko saada fokus pois itsestä ja kuunnella. Se on auttanut myös tekstin kanssa tehtävään näyttelijäntyöhön.

Impro oli tärkeä työkalu myös, kun olin opettajana Teatterikorkeakoulussa. Se on maasto, jossa pääsee nopeasti tekemään, eikä analysoi itseään jumiin.

Elokuvissa ja televisiossa näytteleminen on teknisesti erilaista. Kun tehdään kameralle, kotiläksyt ovat aika isossa osassa.

Teatteria harjoitellaan, mutta live-esiintyminen on aina sellainen, että siinä voi tapahtua mitä vaan. Teatteri on sillä tavalla jännä, että siinä tulee paljon toistoja ja illat ovat erilaisia.

Ajattelen kuitenkin, ettei näyttelijäntyö sisimmältään muutu. Väline on vain eri. Molemmista minä nautin ja molempia kaipaan.”

Kadulla saa olla rauhassa

”Työn murros näkyy myös näyttelijän työssä. Jos miettii työllistymistä, pitää olla kekseliäs ja avoin uusille ideoille. On erilaisten koulutusten pitämistä ja muuta, jota näyttelijän työhön voidaan liittää. Ei voi tuudittautua siihen, että jos joskus on mennyt hyvin ja kalenteri täynnä, jatkuvasti olisi niin.

Ei ole automaatio, että näyttelijöistä tulee hyviä ohjaajia tai teatterinjohtajia, mutta ei siitä haittaakaan ole, että on laaja kokemus alalta. Ajattelen nykyisen työni olevan posti, jossa on isompi vastuu. Ylhäältä alas -ajattelu tai vääränlainen hierarkia ei ole hedelmällistä, eikä se ole nykyaikaa.

Uskoni teatteriin on vahva. Vapaa-ajan tarjontaa on paljon, mutta uskon, että ihmiset haluavat enenevissä määrin kohtaamisia ja eläviä esityksiä.

Tämä työ on julkista, mutta kadulla saan kävellä rauhassa ja jos joku tulee juttelemaan, kohtaamiset ovat olleet mutkattomia ja sujuvia. Arjessa en ole siitä koskaan häiriintynyt. Jos on tapauksia, joissa oma nimi on esillä ei-niin-mukavassa valossa, totta kai se tuntuu, mutta siihenkin osaa suhtautua jo oikeassa mittakaavassa.” HäSa

Juttusarjassa mielenkiintoiset kantahämäläiset kertovat itsestään. Ehdota haastateltavaa sunnuntai@hameensanomat.fi.

Kari-Pekka Toivonen

Syntynyt 6.5.1967 Turussa.

Hämeenlinnan teatterin taiteellinen johtaja tammikuusta 2020 alkaen.

Naimisissa näyttelijä Merja Larivaaran kanssa, neljä lasta.

Asuu Porvoossa, työasunto Hämeenlinnassa.

Ura:

Opiskeli Teatterikorkeakoulussa 1988–1992, valmistui teatteritaiteen maisteriksi 1994.

Näyttelijätyön lehtorina Teatterikorkeakoulussa 2003–2010.

Perusti vaimonsa Merja Larivaaran kanssa Jokiteatterin Porvooseen 2012.

Aiemmin taiteellinen johtaja turkulaisessa Linnateatterissa 2012–2014 ja Oulun kaupunginteatterissa 2014–2019.

Lukuisia rooleja elokuvissa ja tv-sarjoissa, mm. Rukajärven tie (1999), Seitsemän (2001), Nousukausi (2003), Sooloilua (2007), Kolmistaan (2008), Harvoin tarjolla (2008), Varasto (2011), Varasto 2 (2018).

Päivän lehti

28.2.2020