Kanta-Häme

Hämeenlinnan terasseista saatu aina yhteisymmärrys

Hämeenlinnassa ei ole ollut ravintoloiden ja kaupungin välisiä kiistoja terasseista. Kaupungissa on päästy yhteisymmärrykseen tyylistä, sopivuudesta ja materiaaleista.

– Hämeenlinnan kaupunki on ollut myötämielinen, sanoo Ravintola Piparkakkutalon saliesimies Jaana Hirvonen.

Helsingin kaupunki on antanut terasseista yksityiskohtaiset määräykset, jotka ovat suututtaneet ravintoloitsijat. Pääkaupungin yli 130 ravintolaa on ilmoittanut, etteivät ne ensi kesänä avaa minkäänlaista terassia. Hämeenlinnassa tilanne on kokonaan toinen.

– Jos jostakin meillä on väännetty kättä, niin se on alueen rajaus. Siitä, mitä saa olla tai ei saa olla, ei ole ollut erimielisyyttä, Hirvonen sanoo.

Helsingin tilanne onkin poikkeuksellinen. Tiettävästi missään muualla ei ole annettu samankaltaisia määräyksiä.

– Meillä ei ole missään kaupungissa ollut vaikeuksia terassiluvan saamisessa. Vaatimukset ovat olleet kohtuullisia, Restamax-ravintolaketjun toimitusjohtaja Markku Virtanen kertoo.

Restamaxilla on myös Hämeenlinnassa ja Helsingissä kesäterasseja. Hämeenlinnassa yhtiö omistaa muun muassa Tawastia Bankin, jolla on kesäterassi Reska-kävelykadulla. Helsingin terassit ovat kuitenkin yksityisellä maalla eivätkä kaupungin vaatimukset koske niitä.

– Mikäli terassimme olisivat kaupungin maalle, olisimme mukana vastarinnassa.

Hyvää laatu ravintolan etu

Virtanen sanoo, että muissa kaupungeissa ei ole annettu Helsingin tapaan yksityiskohtaisia ohjeita. Asioista on neuvoteltu ja sovittu. Hän korostaa, että hyvät terassit ovat kaikkien osapuolten etu.

– Laadultaan hyvät ja turvalliset terassit ovat myös liiketaloudellisesti järkeviä.

Hämeenlinnan rakennusvalvontatoimistossa terassilupia käsittelee lupa-arkkitehti Tarja Niemenlehto.

– Meillä ei ollut minkäänlaisia ongelmia ravintoloiden kanssa. Olemme päässeet aina yhteisymmärrykseen, Niemenlehto sanoo.

Hämeenlinnalla ei ole juuri ehdottomia määräyksiä. Määräyksissä ohjataan tyylikkyyteen ja yleisilmeeseen. Vapaa kulku halutaan kuitenkin taata.

– Nämä ovat tapauskohtaisia asioita. Siksi olen täällä arkkitehtinä, Niemenlehto sanoo.

Hämeenlinnassa tarvittaessa lopullisen ratkaisun terassin sopivuudesta tekee kaupunkikuvatyöryhmä. Niemenlehto selittää menettelyä sillä, että kollektiivisessa työryhmässä vältetään mahdolliset henkilökemiaan liittyvät ongelmat.

– Yhtään lupaa ei ole vielä tarvinnut vielä kaupunkikuvatyöryhmään.

Yleisten alueiden käyttämisestä terassiin on maksettavaa vuokraa. Terassiluvat haetaan siksi vain kesäkaudeksi. Talveksi terassit on siksi purettava. Niemenlehto kertoo, että yleensä luvat haetaan ajalle vapusta syyskuun loppuun. Luvan saa kerrallaan korkeintaan kolmeksi vuodeksi.

– Valitettavasti meillä ei ole ollut yhtään talviterassia. Talviterassin vaatimukset olisi tietenkin mietittävä kohderyhmän mukaisiksi. (HäSa)

Päivän lehti

2.6.2020