Kanta-Häme

Hämeenlinnan uusi elokuvafestivaali aloittaa rakkaudesta

Hämeenlinnalainen elokuvayhdistys Kino Tavast järjestää huhtikuun lopussa uuden elokuvatapahtuman. Ensimmäisen Hitusen hämyä -festivaalin teemana 21.–23.4. on rakkaus. Tarjolla on elokuvia kuudesta eri maasta sekä teemaan johdattelevia luentoja.

Viikonlopun mittainen tapahtuma on tarkoitettu rikastuttamaan hämeenlinnalaista elokuvakulttuuria, ja yleisöä odotetaan ensisijassa kotikaupungista ja lähiseuduilta. Näytöksiä järjestetään Bio Rexissä, Kumppanuustalolla ja Tuomelan koulun auditoriossa.

Tapahtuma kumartaa myös hämeenlinnalaiselle elokuvanteolle ja erityisesti Aulangolle elokuvien filmauspaikkana.

Ensimmäisen kevätfestivaalin elokuvista yhtään ei tosin ole kuvattu Hämeenlinnassa, festivaalityöryhmän jäsen Ulla Lappalainen huomauttaa. Mukana on kuitenkin hämeenlinnalaissyntyinen Suomi-Filmin tähti Tauno Palo elokuvassa Valkoiset ruusut.

Ohjelmistossa on rakkautta ja romantiikkaa lähes 80 vuoden ajanjaksolta. Tarjolla on pääasiassa elokuvia, joita ei muuten olisi mahdollista nähdä elokuvateattereissa.

Perjantaina 21.4. esitetään koululaiselokuvia ja ilmaisnäytöksiä. Heti aamusta nähdään Marc de Cloen uusioperheestä kertova lastenelokuva Raparperimehua, jota ei ole ennen nähty Hämeenlinnassa.

Lauantaina ulkomaisten elokuvien päivänä nähdään muun muassa Jacques Demyn Cherbourgin sateenvarjot (1964). Ennen näytöstä lehtori Satu Kyösola Aalto-yliopistosta johdattelee yleisöä Demyn elokuvaan teemoihin.

Sunnuntaina alustajavieraana on näyttelijä Kati Outinen, joka kertoo työskentelystään Aki Kaurismäen kanssa ja Varjoja paratiisissa -elokuvan synnystä. Jussi-palkittu Varjoja paratiisissa päättää festivaalin sunnuntaina 23.4.

Festivaalia on Lappalaisen mukaan suunniteltu puolitoista vuotta. Alun perin tapahtuma oli tarkoitus järjestää kolmena peräkkäisenä arki-iltana, mutta lopulta päädyttiin huhtikuun viikonloppuun.

Kino Tavastin festivaalityöryhmään kuuluvat Lappalaisen lisäksi Pekka Rautalahti, Tatu Heinämäki, Anneli Jussila ja Eeva-Liisa Nissinen.

Tapahtumasta on tarkoitus kasvattaa vuosittainen festivaali Hämeenlinnaan. Seuraavan vuoden teema julkistetaan kevään festivaalin yhteydessä.

Hitusen hämyä Elokuvafestivaali Hämeenlinnassa 21.-23.4. Koko ohjelma https://hitusenhamya.fi