Kanta-Häme

Hämeenlinnan vihreät: Täydellinen farssi

Hämeenlinnan Vihreät tukee täysin emopuolueen päätöstä lähteä hallituksesta Fennovoima-päätöksen vuoksi.

Yhdistyksen mukaan hanke on suunniteltu alusta alkaen huonosti ja kehittynyt sittemmin ”täydelliseksi farssiksi”.

– Suomen energiainvestoinnit ollaan sitomassa vuosiksi kalliiseen ja epävarmaan hankkeeseen, joka lisäksi tiukentaa entisestään aggressiivisen ja arvaamattoman suurvallan otetta Suomen energiahuollosta. Tässä tuhoisassa päätöksessä Vihreät kieltäytyy olemasta mukana, yhdistyksen tiedotteessa todetaan.

Hämeenlinnan Vihreät muistuttaa, että ydinvoimalan rakentaminen on kallista ja hidasta.

– Suomen odotellessa Olkiluotu 3:n valmistumista Ruotsi ja Tanska ovat rakentaneet viidessä vuodessa yhteensä Fennovoiman vuosituotantoa vastaavan määrän pelkästään tuulivoimaa.

Yhdistys katsookin kestävimmäksi ratkaisuksi investoimisen kotimaisiin uusiutuviin energialähteisiin, energiatehokkuuteen sekä älykkäisiin sähköverkkoihin liittyvän teknologian kehittämiseen ja käyttöönottoon. (HäSa)