Kanta-Häme Hämeenlinna

Hämeenlinnassa järjestetään koulutusta uusille senioriklovneille – Mukaan toimintaan kaivataan yli 55-vuotiaita

Senioriklovnit ilahduttavat ikäihmisiä nyt poikkeusaikana videoiden avulla.
Senioriklovni Aira Pettinen, Risto Saarinen, Marketta Hyytiäinen ja Markku Kettunen ovat koulutuksen saaneita senioriklovneja, Arkistokuva/ Juhani Salo.

Hämeenlinnassa koulutetaan uusia, yli 55-vuotiaita vapaaehtoisia senioriklovneja, jotka vievät iloa, väriä, kulttuuria ja taidetta ikäihmisten koteihin ja palvelutaloihin.

Senioriklovni-toiminta on osa Hämeen Setlementin vapaaehtoistoimintaa, eikä sitä toteuteta muualla Suomessa.

Hämeen Setlementti muistuttaa tiedotteessaan, että ikäihmisten yksinäisyys puhuttaa paljon, eikä kevään tuoma poikkeusaika ei ole helpottanut tilannetta.

Kun palvelutaloihin ja ikäihmisten luokse ei voi mennä nyt koronan vuoksi vierailuille, ovat senioriklovnit keksineet uusia tapoja kohdata ihmisiä.

– Suunnitelmissa on tehdä avoimeen jakoon tarinallisia videoita Hämeenlinnan nähtävyyksiä hyödyntäen. Tällä tavoin pääsemme ikäihmisten luokse, vaikka ovet pysyisivätkin poikkeusajan vuoksi lukossa, Hämeen Setlementin vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Miika Peltonen kertoo tiedotteessa.

Merkityksellistä vapaaehtoistyötä

Senioriklovni-toiminta antaa uusia kokemuksia merkityksellisen tekemisen parissa.

– Kun jo poissaoleva puhumaton vanhus vuoteessa avaa silmänsä, hymyilee ja sanoo muutaman sanan, ymmärtää miksi haluaa olla Senioriklovni, pitkän linjan senioriklovni Risto Saarinen sanoo.

Uusille vapaaehtoisille järjestetään lokakuussa nelipäiväinen klovnikoulutus Hämeenlinnassa. Koulutukseen ovat tervetulleita kaikki yli 55-vuotiaat.

Senioriklovnikoulutus järjestetään Kumppanuustalolla, Kirjastokatu 10.–11. lokakuuta sekä 24.–25. lokakuuta kello 10–17.

Päivän lehti

22.10.2020

Fingerpori

comic