Kanta-Häme

Hämeenlinnassa on kierrätetty kivetkin: Pitkäsiltaa on ripoteltu pitkin kaupunkia

Vanajaveden rannasta löytyy yllättäen kivipenger, jossa on ihan selvästi käytetty hyväksi rakennuksen kivijalkaa. Mutta minkä rakennuksen? Ehkä vanhan ja hienon Seurahuoneen.? Kuva: Esko Tuovinen
Vanajaveden rannasta löytyy yllättäen kivipenger, jossa on ihan selvästi käytetty hyväksi rakennuksen kivijalkaa. Mutta minkä rakennuksen? Ehkä vanhan ja hienon Seurahuoneen.? Kuva: Esko Tuovinen

Kierrättämisessä ei ole mitään uutta kenellekään, sillä sitä on harrastettu aina.

Aika harvoin tulee ajatelleeksi, että esimerkiksi Viipurintien sillassa elää vielä osa vuonna 1909 käyttöön otetusta ns Pitkäsillasta. Suurella todennäköisyydellä vanhaa siltaa on ripoteltu enemmänkin pitkin rantoja.

Vanhan sillan graniittiset tukirakenteet hyödynnettiin nimittäin vuonna 1963 valmistuneessa uudessa sillassa. Osa sillan poikkeuksellisen upeista valaisimista ilahduttaa myös edelleen silmää Pinellan puistossa Taidemuseon rannassa. Sillasta ovat peräisin samoin rantareitillä huomiota herättävät kivipaadet.

Kun Aulangon komea päärakennus 1920-luvun lopussa paloi, rakennutti Hämeenlinnan kaupunki nopeasti paikalle uuden ravintolan. Se ei kuitenkaan ehtinyt olla auki edes kymmentä vuotta, kun sen huomattiin olevan auttamattoman ahdas. Paikalle rakennettiin vuonna 1937 uusi hotellin päärakennus ja vanha ravintola siirrettiin Tyrväntöön maatilan päärakennukseksi.

Entisessä Tähtipuistossa olleen paloaseman hirret löytyvät omakotitalon uumenista Kaurialasta, eikä vanhoja hirsiä säästelty myöhemminkään, kun kaupungissa innostuttiin rakentamaan.

Kierrätystä kai niidenkin hirsitalojen kohtalo oli, jotka odottivat kasoina Linnanpuistossa vuosikausia talomuseoalueen perustamista kaupunkiin. Aluetta ei koskaan perustettu ja koko joukko talovanhuksia mätäni polttopuiksi. Joukossa oli esimerkiksi monen lämpimästi muistelema Vainikaisen kahvila, joka oli alun perin rakennettu 1700-luvulla.

Pitkäsilta elää yhä. Kuva: Esko Tuovinen
Pitkäsilta elää yhä. Kuva: Esko Tuovinen

Kävelemmekö kivijalalla?

Aivan kivenheiton päässä Vanajaveden rannasta sijainnutta vanhaa seurahuonetta pidettiin koko eteläisen Suomen suurimpana puutalona. Seurahuoneella juhlivat niin Aulangon Hugo kuin muidenkin kartanoiden vallasväki. Ei ihme, että tätä paheiden pesää kuvailtiin ”seuraelämän nautintojen riemulaksi”.

Upeuden ympärille suunniteltiin valtavaa Seurapuistoa, josta ei kuitenkaan tullut koskaan mitään. Kaunis rakennus paloi tammikuussa 1894.

Tiukoissa poliisitutkimuksissa tultiin lopuksi siihen lopputulokseen, että tulen nopea leviäminen oli ainakin osittain seurahuoneen omaa syytä. Ravintolassa ei nimittäin pidetty määräysten vaatimia vesiämpäreitä.

Seurahuoneen rauniot kiusasivat hämeenlinnalaisia pitkään. Niitä yritettiin huutokaupata, mutta vain romurauta, puujätteet ja kekäleet kelpasivat. Kivet muistuttivat tapahtuneesta valtavana röykkiönä tontilla.

1890-luvulla tämän palstan nimimerkki Antti oli järkyttynyt kivien kohtalosta ja purki tuntojaan Hämeen Sanomissa elokuussa 1894:

”Seurahuoneen rauniot ne rehoittavat vieläkin paikoillaan yhtenä surullisena muistona sen kulman asukkaille ja muille ohitse kulkeville ihmisille”

”Naiset ovat siitä tosin alkukesästä jo irrottaneet kiven sieltä, toisen täältä, mutta koko röykkiö ei heille kelvannut.” aina valpas Hämeen Sanomat kirjoitti ja jatkoi: ”Eiköhän kaupungin sopisi tuosta paikasta hankkia täytettä veteliin rantatöyräisiin?”

Mitä sitten tapahtui? Siirrettiinkö kivet rantaan?

Kovasti ainakin näyttää siltä. Kaupungin puistoväki ei tiedä ikiaikaisesta tapahtumasta mitään, mutta on hyvinkin mahdollista, että olemme lenkkeilleet yli sata vuotta ikiaikaisen kivijalan päällä.”

 

 

 

 

 

Päivän lehti

27.9.2020

Fingerpori

comic