Kanta-Häme

Hämeenlinnassa on tarjolla rutkasti vapaata maata omakotitalon rakentamiseen

Äikäälän uudella asuinalueella kaikuu yksinäinen naulapyssyn laulanta.

98 tontin alueella on pystyssä yhteensä 9 taloa. Petri Veijalainen on rakentanut omaa kotiansa kesästä alkaen.

– Täällä on aika rauhallista. Lähin naapuritalo on tyhjän tontin toisella puolella, hän sanoo.

Omakotitonttien ja -talojen suosio on Hämeenlinnassa pudonnut kuin lehmänhäntä. Tarjonta ylittää reippaasti kysynnän, vapaana on 248 tonttia.

Vuonna 2012 omakotitontteja meni Hämeenlinnassa kaupaksi 79. Vuonna 2014 myytiin 41 palaa maata omalle kodille.

Viime vuonna vastaava luku oli 17 myytyä omakotitonttia. Tänä vuonna kaupaksi ei mene sen enempää, arvioi palveluasiantuntija Sirpa Rahikainen.

Hän veikkaa, että jähmeään tonttikauppaan vaikuttavat kehno taloudellinen aika ja muuttunut asumistrendi.

– Sellainen tuntuma on, että kerros- ja rivitalot vetävät nyt enemmän.

Samoilla linjoilla on Etelä-Hämeen Osuuspankin pankinjohtaja Janne Vaittinen. Hän arvelee, että ikäluokanvaihdos on muuttanut ajatusta omasta kodista.

– Omakotitalo keskustan tuntumassa ei tunnu olevan enää itsestään selvä juttu. Keskustakoti, asumisen helppous ja palvelujen läheisyys ovat korostuneet.

Iso tekijä piilee rakennuskustannuksissa. Ne ovat karanneet korkeiksi matalan kasvun aikana, Vaittinen arvioi.

– Nykyään tehdään hyvin vähän itse, hartiapankkirakentaminen alkaa olla suhteellisen harvinaista. Myös rakennusmääräykset ovat tiukentuneet.

Asunnon rakentaminen voi parhaassa tapauksessa tulla kymmeniätuhansia euroja halvemmaksi, kun tekee itse, kirvesmies Veijalainen sanoo.

– Rakennusmateriaalien kilpailuttamisessa voi voittaa tonneja. Vain sähkö- ja putkitöissä käytän alihankkijaa. Teen töitä hissukseen, helmikuussa olisi tarkoitus muuttaa uuteen kotiin.

Ajatus oman talon rakentamisesta aiheuttaa harmaita hiuksia, jos talon markkinahinta on vähemmän kuin rakennuskustannukset, pankinjohtaja Vaittinen toteaa.

– Urakkaan ryhtyminen arveluttaa, jos talon markkinahinta on vaikka 50 000 vähemmän kuin rakennuskustannukset. Nykyään asuntoa on aiempaa vaikeampi saada kaupaksi.

Vaittisen mukaan pankin luottopolitiikkaan ei ole tullut ratkaisevia muutoksia. Viime kesänä tuli voimaan laki lainakatosta. Lisäksi ensiostajalla täytyy olla säästöjä 5 prosenttia ja muilla 10 prosenttia myyntihinnasta

– Annamme lainaa kuten ennenkin, kunhan asiakas on hoitanut raha-asiansa hyvin.

Vaittinen uskoo, että muutos omakotirakentamisessa ei lopun kaikkiaan ole kovin dramaattinen. Omakotitalojen osuus asuntokaupassa on pysynyt tasaisena, hän vakuuttaa.

– Kasvua ja kehitystä on tapahtunut rivi- ja kerrostaloasuntojen ostamisessa. Omakotitalojen osuus asuntomarkkinoista on noin 30 prosenttia, lainapääoma yli 40 prosenttia.

Sen sijaan tulevaisuutta on hankala povata.

– Kuka olisi voinut ennustaa, että Trumpista tuli Amerikan presidentti ja kuinka se vaikuttaa markkinatalouteen.

Vaikuttaa siltä, että lainakorko pysynee matalana vielä suhteellisen pitkään.

– Varmaa kuitenkin on, että 25 vuoden laina-aikana korot nousevat vielä merkittävästi.

Viime vuonna Etelä-Hämeen OP myönsi asuntolainaa noin 171 miljoonalla eurolla. Tänä vuonna summa kipuaa sen yli. HäSa