Kanta-Häme

Hämeenlinnassa Patrian tuotanto kuihtuu heikoksi

Patria irtisanoo 74 ja lomauttaa kymmenen henkilöä Land-liiketoiminnastaan. Irtisanotuista 55 on toimihenkilöitä ja 19 työntekijöitä.

Irtisanottavat työntekijät työskentelevät kaikki Hämeenlinnan tehtaalla. Irtisanottavista toimihenkilöistä vain vajaa kymmenen työskentelee Tampereella ja loput Hämeenlinnassa.

Patria arvioi helmikuussa, jolloin se käynnisti yt-neuvottelut, että toimenpiteet kohdistuvat enintään 140 henkilöön. Irtisanomiset ja lomautukset jäivät hieman pienemmiksi.

Hämeenlinnan tehtaan tuotannon työntekijöiden määrä kuihtuu kuitenkin olemattomaksi. Patria irtisanoi jo viime vuonna satakunta työntekijää.

Land-liiketoiminta työllistää ennen uusia vähennyksiä noin 340 henkilöä. Henkilöstöstä noin 300 on Hämeenlinnassa. Hämeenlinnan tehtaalla on tällä hetkellä töissä 70-80 omaa työntekijää.

Patrian Hämeenlinnan tehtaan olemattomat tilauskirjat ovat iskeneet myös alihankkijoihin. Patria on valmistuttanut käytännössä kaikki komponentit alihankkijoilla. Alihankkijat ovat myös osallistuneet kokoonpanoon tehtaalla.

– Tehtaalla ei ole tällä hetkellä yhtään alihankkijoiden työntekijää, Patrian liiketoimintajohtaja Mika Kari kertoo.

Hämeenlinnan tehtaalla peruskorjataan Suomen puolustusvoimille vanhoja Pasi-panssariajoneuvoja. Uusista AMV-ajoneuvoista ei ole lainkaan tilauksia, jotka toisivat valmistusta Hämeenlinnaan. Patrialla ei ole edes tiedossa tilauksia, jotka toisivat tehtaalle sarjavalmistusta.

– Ei ole todennäköistä, että lähiaikoina tällaisia tilauksia tulisikaan. Tehtaalla kootaan korkeintaan protoja ja esisarjan ajoneuvoja, Kari sanoo.

Patria ilmoittaa, että se tutkii vielä mahdollisuutta työllistää eräät irtisanottavat työntekijät muualla Land-liiketoiminnassa, Patria-konsernissa tai alihankkijoiden palveluksessa.

– Meillä on neuvotteluja konsernin sisällä ja alihankkijoiden kanssa. Työnsä menettävien määrä jää siten ehkä 10-15 henkilöä ilmoitettua pienemmäksi. HäSa

Päivän lehti

1.12.2020

Fingerpori

comic