Kanta-Häme

Hämeenlinnasta viedään autoihin terästä Kiinaan asti

– Vuoteen 2014 verrattuna tuotanto on kasvanut noin 20 prosenttia. Täällä kylmävalssataan ja pinnoitetaan nyt yli miljoona tonnia kuumavalssattua terästä, sanoo SSAB:n Hämeenlinnan tehtaanjohtaja Jarmo Kastell.

SSAB ilmoitti tuotannon siirtämisestä tammikuussa 2015. SSAB:n Borlängen tehtaalla lakkautettiin sinkitys ja maalipinnoitus. Tuotanto siirrettiin Hämeenlinnan, Kankaanpään ja Finspångin tehtaille.

– Hämeenlinnan tehtaasta on tullut autoteollisuuden globaali teräksenvalmistaja. Viemme terästä muun muassa Kiinan ja Yhdysvaltain autoteollisuudelle, Kastell kertoo.

Rautaruukki myi jo aikaisemmin terästä Yhdysvaltoihin, mutta Hämeenlinnan osuus tästä viennistä oli pieni. Kiinaan ei ole aikaisemmin myyty terästä Hämeenlinnasta.

– Mekin valmistimme terästä autoteollisuudelle. SSAB on kuitenkin Ruotsissa ollut lähellä autoteollisuutta ja toiminut globaalisti, Kastell sanoo.

Autojen valmistuksessa käytetään paljon sinkittyä terästä, jonka korroosiokestävyys on paljon tavallista kylmävalssattua terästä parempi. Hämeenlinnan tehtaalla sinkitetään terästä kolmella sinkityslinjalla.

Borlängen maalipinnoituslinjan tuotannon siirtäminen sujui Kastellin mukaan suunnitellusti. Linja suljettiin jo viime vuoden lopulla.

– Suurin osa maalipinnoitettujen tuotannosta siirtyi Finspångiin, jossa tuotanto lähes kaksinkertaistui. Tehtaan linjat olivat käyneet vajaalla teholla. Hämeenlinnaan ja Kankaanpäähän tuotantoa ei siirtynyt yhtä paljon.

Sinkityksen siirtäminen Hämeenlinnaan kesti maalipinnoitusta kauemmin, koska siihen tarvittiin autoteollisuuden hyväksyntä.

– Autoteollisuus on erittäin vaativa asiakas. Tuotteille oli saatava ensin asiakkaan hyväksyntä.

– Borlängen sinkityslinja suljettiin viikolla 8. Siitä lähtien SSAB:n kaikki sinkityt tuotteet on valmistettu Hämeenlinnassa, Kastell kertoo.

Hämeenlinnan tehtaan sinkityslinjoilla ei tarvinnut tehdä muutoksia. Vanhat sinkityslinjat 1 ja 2 olivat toimineet vajaalla teholla neljässä vuorossa.

– Linjoilla on tehty töitä viidessä vuorossa vuodenvaihteesta lähtien. Kaikki pinnoituslinjat toimivat nyt jatkuvassa vuorotyössä, Kastell kertoo.

Kun sinkitystä on kasvatettu, pinnoittamattoman teräksen myyntiä Hämeenlinnan tehtaalta on vähennetty. SSAB:n sisällä on jaettu markkinoita luonnollisella tavalla.

– Valmistamme kylmävalssattua terästä lähinnä vain omille putkitehtaille ja lähialueille. Hämeenlinnasta viedään kylmävalssattua terästä Baltiaan ja siitä itään.

Kun Hämeenlinna käyttää entistä enemmän Raahen kuumavalssattua terästä, Borlängessä on lisätty kuumavalssatun teräksen tuotantoa. Osa Raahen ulkoisesta myynnistä on siirretty sinne.

Ohutlevy- ja putkitehtaan tuotanto työllistää noin 700 työntekijää ja toimihenkilöä. Kastell kertoo, että henkilöstö on kolmen viime vuoden aikana luonnollisella poistumalla laskenut hieman. Avoimet tehtävät on täytetty sisäisin siirroin.

– Tehtävämuutokset on sovittu ja tehty yhteistyössä henkilöstön kanssa.

Kastell korostaa tuotannon tehostamista ja kilpailukyvyn säilyttämistä. Jos kilpailukyky säilytetään, tuotantoa täällä voidaan jatkaa.

SSAB:n työntekijämäärä Hämeenlinnassa ei ole kuitenkaan pienentynyt. Hämeenlinnassa on konsernin suurimman divisioonan SSAB Europen johto. Teräsyhtiöiden yhdistäminen on tuonut lisää työtä myös putkitehtaalle.

SSAB:n vuosikertomuksen mukaan yhtiöllä on Hämeenlinnassa 900 työntekijää. Kastell sanoo, että yhtiön palkkalistoilla on nyt runsaat 900 henkilöä.

Päivän lehti

22.1.2020