Kanta-Häme Hämeenlinna

Hämeenmaa nokittaa Keskoa Jukolassa: Kaksi kaupparakennusta puretaan ison S-marketin tieltä

Uuden 3500-neliöisen S-marketin rakentaminen entisen K-supermarketin kiinteistön tilalle alkaa heti kun uusi asemakaava on hyväksytty todennäköisesti ensi syksynä.
Jukolan S-marketin laajennuksen avajaisia vietettiin reilut kahdeksan vuotta sitten. Sitä ennen Aleksi Heikkilä ja Jussi Metsola pesivät remonttipölyjä päälleen saaneita ostoskärryjä puhtaiksi kaupan edustalla. Arkistokuva: Jani Suhonen

Osuuskauppa Hämeenmaa aikoo rakentaa Hämeenlinnan Jukolaan uuden, nykyistä selvästi isomman S-marketin. Nyt market on 2 100-neliöinen, mutta uuteen tulee kerrosneliöitä 3 500.

Uusi market rakennetaan nykyisen lähellä sijaitsevan, tyhjillään olevan entisen K-supermarketin kiinteistön tilalle. Hämeenmaan kiinteistöyhtiö hankki sen omistukseensa joulukuussa.

Nykyinen, alkuperäisestä leipomorakennuksesta vuonna 2011 laajennettu S-market puretaan, ja sen tilalle sijoitetaan uuden marketin asiakaspysäköinti. Parkkipaikat ainakin tuplaantuvat nykyisestä noin 70:stä.

Perusteluna lisätilan ja -valikoimien tarve

Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto perustelee uutta kauppahanketta vanhan kiinteistön korkealla teknisellä iällä ja sillä, että Jukolassa on lisätilalle ja -valikoimalle ”ihan selvästi tarvetta”.

Jukolassa on tällä hetkellä hieman yli 2 000 asukasta. Alueen kaupallinen potentiaali on kuitenkin isompi Ahvenistolla sijaitsevan keskussairaalan vuoksi.

K-Supermarket Jukola lopetti toimintansa viisi vuotta sitten, vuokrasopimuksen umpeuduttua. Kaupparyhmän aluejohto perusteli luopumista sillä, että vuokrasopimuksen jatkaminen olisi käynyt tappiolliseksi Keskolle ja kauppiaalle.

Onko kysymys vastaiskusta Keskon suunnitelmille rakentaa uusi market tulevan Assi-sairaalan kylkeen?

– Siinä mielessä kyllä, että totta kai seuraamme tarkkaan mitä kilpailija tekee. Mutta tämä hanke on ollut meillä pitkän tähtäimen suunnitelmissa, Vormisto sanoo.

Hämeenmaa ei hänen mukaansa ollut missään vaiheessa kiinnostunut mahdollisuudesta tehdä kauppa Assin yhteyteen. Assin on määrä valmistua vasta vuonna 2025, eli uusi S-market ehtii valmiiksi vuosia sitä ennen.

Kaavaehdotuksen on määrä valmistua ensi syksyksi ja edetä kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi viimeistään marraskuussa. Kaupunkirakennelautakunta käsittelee Hämeenmaan tekemää hakemusta asemakaavan muuttamiseksi ensi tiistaina.

– Pyrimme siihen, että pääsisimme rakentamaan uutta kauppaa heti kaavan hyväksymisen jälkeen, Vormisto linjaa.

Kaava sisältää muitakin muutoksia

Kaava-alueella on nyt voimassa olevassa kaavassa reilusti enemmän rakennusoikeutta kuin mitä Hämeenmaa tarvitsee.

Valmisteluaineiston mukaan mahdollista on sekin, että uuden marketin viereiseen, nykyisellään rakentamattomaan kortteliin tulisi myös asuntoja. Siinä tapauksessa Hämeenmaa voisi Vormiston mukaan myydä osan alueesta pois asuinrakentamista varten.

Nykyisen S-marketin ja sen pysäköintialueen välissä kulkevaa Jukolanraittia on tarkoitus siirtää hiukan itään päin. Näin uuden marketin pysäköintialueesta saataisiin yhtenäinen.

Mahdollista on, että tulevaisuudessa tuolle pysäköintialueelle, Ahvenistontien viereen, sijoittuisivat myös polttoaineen jakelupiste ja pesukatu.

Idänpään S-marketin laajennus ehtii ensin

Ennen Jukolaa Hämeenmaalla toteutuu toinen marketin uudistus.

Idänpään S-marketin laajentaminen noin tuhannella neliöllä voi alkaa tänä kesänä, jos asemakaavan muutos vahvistuu silloin. Laajennus olisi siis valmis jo ensi vuonna.HäSa

Lue myös: Keskolle kelpaa vain Ahvenistontie (17.9.2014)

Päivän lehti

28.9.2020

Fingerpori

comic