Kanta-Häme

Hämeenmaa palkkaa runsaasti kesäväkeä

Osuuskauppa Hämeenmaa työllistää tänä vuonna yli tuhat kesätyöntekijää.

– Näistä Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelijoita on noin 450. Kesätyöntekijät sijoittuvat Hämeenmaan eri toimipaikkoihin. Merkittävimpiä työllistäjiä ovat isot marketit sekä ABC-liikennemyymälät, sanoo henkilöstöjohtaja Susa Nikula.

Hämeenmaassa kesätyöntelijät erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä. Nikulan mukaan perehdyttämiseen satsataan, jotta kesätyöntekijät saavat hyvät eväät työtehtävissään suoriutumiseen.

– Työelämäkokemusten tarjoaminen nuorille on tärkeää syrjäytymisenkin ehkäisemiseksi. Isona yrityksenä haluamme olla mukana toteuttamassa hallituksen ohjelmaa nuorten yhteiskuntatakuusta. Kannamme kortemme kekoon esimerkiksi syksyllä solmittavien oppisopimusten muodossa.

Hämeenmaalle on tullut jo noin 8 000 kesätyöhakemusta, osa suoraan toimipaikkoihin sekä yhä enemmän verkon kautta. Tänä vuonna sähköisessä haussa kokeiltiin ensimmäisen kerran toimipaikkakohtaisia hakulinkkejä.

– Nuori kohdistaa verkkohakemuksensakin suoraan haluamaansa toimipaikkaan. Tämä on helpottanut hakemusten käsittelyä, ja prosessi on myös nuorille selkeämpi, Nikula arvioi.

Haku Tutustu työelämään ja tienaa -harjoitteluun on edelleen käynnissä. Hakuohjeet ja -lomake löytyvät osoitteesta hameenmaa.fi. (HäSa)