Kanta-Häme

Hämeessä Suomen eniten kalastuksenvalvojia

Kanta- ja Päijät-Hämeessä on yhteensä lähes kaksinkertainen määrä kalastuksenvalvojia muihin ely-keskusalueisiin verrattuna, kertoo Kalatalouden keskusliitto.

Vuonna 2011 kalastuksenvalvonnan koe tuli pakolliseksi Suomessa. Viime vuoden loppuun mennessä tutkinnon oli suorittanut Hämeen ely-keskuksen alueella yli 600 ihmistä.

Toiseksi eniten kalastuksenvalvojia on Uudellamaalla, jossa kokeen suorittaneita on noin 300.

Kaikkiaan kalastuksenvalvojan kokeen on Suomessa suorittanut noin 3 000 ihmistä.

Kalastusalueet vastaavat alueidensa pyyntivalvonnasta. Kalatalouden keskusliitto kouluttaa kalastuksenvalvojia lisää kevään aikana ympäri Suomen. (HäSa)