Kanta-Häme

Hannu Matti Tyhtilän näytelmä samoilee vanhuuden ja metsän poluilla

Hannu Matti Tyhtilä ei ole varma pitääkö tarina täysin kutinsa, mutta jo pelkkä kimmokearvo puoltaa sen kertomista.

– Muistan, kun tulin ekaluokkalaseina kansakoulusta ja minun isoäiti tuli metsäpolulla vastaan. Kun minä kysyin minne sinä menet, niin hän vastaa, että minä menen kotiin. Hän oli asunut yli 50 vuotta toisessa talossa, mutta nyt hän oli matkalla synnyinkotiinsa.

Tyhtilä on työstänyt näytelmäänsä Metsänpeitto kolmisen vuotta eli lähes siitä lähtien, kun työvuodet Hämeenlinnan Teatterissa tulivat täyteen. Metsänpeittoon joutuminen tarkoittaa nykykielellä eksymistä.

Pertti Lassilan kirjoittama teos Metsän autuus: Luonto suomalaisessa kirjallisuudessa oli Tyhtilälle toinen kimmoke.

– Laiskana ihmisenä ajattelin, että ruvetaanpa tekemään eräretkiä luontoon kirjallisuuden kautta.

Tyhtilä löysi itsensä polulta, jossa luontoteema yhdistyi vastuuseen vanhemmista huolehtimisesta.

Näytelmä keskiössä on Aliina-mummi, jonka mieli on järkkynyt Aarni-ukin kuoleman jälkeen. Entinen opettaja elää nyt omassa maailmassaan ja kommunikoi vain runoilla, joiden lausumista hän nuorena harrasti.

– En tiedä on tällaista traumasairautta sinänsä olemassa, mutta teatterissa voi olla!

Tyhtilä haluaa antaa äänen erilaisen todellisuudentajun omaaville ihmisille.

– He ovat silti oikeutettuja tunteisiin, joita pitäisi osata kuunnella. Mummikin olisi varmaan täysin hiljaa, ellei hänellä olisi runojen kieltä.

Metsänpeiton runoista valtaosa on Helvi Juvosen kirjoittamia.

Vaikka vanhuus lieveilmiöineen saattaa tuntua raskaalta aiheelta ei Tyhtilän Metsänpeitossa tunneta lohduttomuutta.

– Ohjaajana voin sanoa, että hahmot ovat aika sanavalmiita, ei tosikkomaisia.

Hannu Matti Tyhtilä päätyi ohjaamaan näytelmänsä Eräs Teatteriin, koska Virtaset häntä pyysivät. Teatteriaktiivit Liisa ja Jorma Virtanen ovat Tyhtilälle tuttuja vuosien takaa.

Ohjaaja arvioi, että harrastajateatterilaiset valmistelevat näytelmän alle puolella siitä ajasta, jonka ammattilaiset siihen käyttäisivät. Tyhtilän oman työn kannalta tämä on tarkoittanut, että mm. visuaalisuuteen ja musiikkiin liittyvien suunnitelmien on pitänyt olla pidemmälle vietyjä. Suunnitelmien toteuttaminen on kuitenkin ollut sangen sujuvaa, sillä harrastajanäyttelijät ovat erilaisten ammattiensa kautta hyvin verkostoituneita koko kaupunkiin.

Itse tekemisessä, näyttelemisessä, Tyhtilä ei ole havainnut eroja. Esityksestä tulee toimiva vain, jos sekä ohjaaja että näyttelijät ovat harjoituksissa läsnä.

– Ei ole olemassa mitään harrastajanäyttelijän työtä. Sekä ammatti- että harrastajateatterissa tehdään näyttelijän työtä.

Eräs Teatteria Tyhtilä kehuu ihmeelliseksi poppooksi.

– Heidän otteensa on hyvin antaumuksellinen.

Vaikka Tyhtilä ei ole ehtinyt eläkkeellä muutoinkaan laiskottelemaan, on hän nauttinut Eräs Teatterin yhteisöstä. Jos olo iltatreeneihin tullessa on ollut hieman väsynyt, jylläävät energiatasot korkealla aina niiden jälkeen.

– Nukkuessani käyn koko näytelmän läpi päässäni. Ehkä se siirtää omaa dementoitumista vähän eteenpäin, hän nauraa. HÄSA

KANTAESITYSEräs Teatteri: Metsänpeitto. Lauantaina 11.3. kello 19.

Päivän lehti

3.6.2020