Kanta-Häme

Harrastaja astui pimiöstä ruudun ääreen

Valokuvaharrastajien pimeät puuhat siirtyivät jo kauan sitten valoisiin huoneisiin ja myrkkylitkut vaihtuivat kuvankäsittelyohjelmiksi. Mullistukset eivät kuitenkaan ole muuttaneet miksikään tapahtumaketjua, jolla otetaan hyvä kuva.
 
– Hyvästä kuvasta syntyy objektiivin takana 90 prosenttia ja vain kymmenen prosenttia riippuu tekniikan laadusta, paljastaa Riihimäen kamerakerhon puheenjohtaja Juhani Vormula.
 
Mikä sitten on hyvä kuva? Siihen Vormulalla ei ole yksioikoista vastausta. Joka päivä me liikumme valtavan kuvatulvan keskellä. Kuvia katsotaan ähkyksi saakka. Jos tuosta miljoonien kuvien virrasta yksittäinen kuva sytyttää tai nousee esiin, sitä voi pitää hyvänä. 
 
– Kuvassa pitää olla jokin elementti, joka saa sen erottumaan massasta. Hyvää kuvaa on vaikea määritellä sen tarkemmin.
 
Kalliit kamerat, lukuisat objektiivit tai ylipäätään tekniikka ei ole välttämättömyys enää edes luontokuvaajalle. Vormula kehuu nykytekniikkaa. Kännykälläkin syntyy loisto-otoksia.
 
– Silloin luonnossa ei tavoitella kalastelevaa sääkseä, vaan keskitytään vaikkapa perhosen tallentamiseen. Kännykkä mahdollistaa erikoistumisen hyvin monentyyppisiin kuviin. Tekniikka ei enää ole rajoite.
 
Kaikki kuvaavat, harva kuuluu kerhoon
Riihimäen kamerakerho 50:n parinkymmenen jäsenen joukossa yksikään ei ole erikoistunut kännykkäkuviin, mutta kaikilla kännykkä kulkee lisätukena. 
 
Pari jäsenistä kuvaa pienellä, käsisäätövaihtoehdot sisältävällä pokkarilla, mutta valtaosa käyttää digitaalisia järjestelmäkameroita.
 
Kerho on pysynyt viime vuodet vähäväkisenä, vaikka kaupungin asukkaista lähes jokainen näpsii kuvia päivittäin. Valokuva toimii ihmisille enemmän dokumenttina, joka tallentaa eletyn hetken muistiin tai välittää tietoa, joka ennen kerrottiin puhelimitse. 
 
Kerhoon eivät lähde kaikki kännykkäänsä tai pokkariaan käyttävät, vaan sinne kerääntyvät kuvaajat, jotka haluavat keskustella kuvaamisesta, arvioida kuvia, vaihtaa kokemuksia ja lähteä joukolla kuvausretkille.
 
– Kamerakerhon luonne muuttui, kun kuvaaminen digitalisoitui. Siihen saakka kerho mahdollisti kuvalaboratorion käytön. Pimiöitä ei kotiin niin vain saanut järjestettyä. Nyt kuvat voidaan käsitellä tietokoneella, omalla pöydällä ja printataan kotona tai teetetään kuvakirjoiksi.
 
Kerho kannustaa kursseille
Digiaikana kamerakerho houkuttelee yhä vahvemmin pohtimaan kuvan sisältöä ja taiteellista arvoa. Jos pelkkä dokumenttiotos, hetken tallennus ei riitä, kerhon kautta avautuu tie kursseille ja koulutukseen. 
 
Juhani Vormula pitää jo kerhon kokouksia tärkeinä silmien avaajina, sillä niihin kutsutaan valokuvan asiantuntijoita arvioimaan kerholaisten katsottavaksi tuomia kuvia.
 
Hyvien kuvien ottaminen vaatii pitkää ja sitkeää opiskelua ja jatkuvaa harjoittelemista. Vormula toteaa, että vaikkapa sanomalehdistä näkee helposti, kuinka suuri ero on perustoimittajan ja ammattikuvaajan ottamilla valokuvilla. Kuvan ja tekstin balanssissakin on usein korjaamisen varaa. (HäSa)