Kanta-Häme Hämeenlinna

HäSan tiedot: Henkirikos tehtiin uhrin asunnossa – Poliisi vahvistaa epäillyn kuolleen

Talon asukkaat saavat halutessaan kriisiapua. Asukas: Jännittää kulkea rappukäytävässä.
Uhrin asunnon ovessa oli torstaina merkkejä poliisitutkinnasta. Kuva: Sara Aaltio
Uhrin asunnon ovessa oli torstaina merkkejä poliisitutkinnasta. Kuva: Sara Aaltio

Hämeen poliisi vahvistaa, että Hämeenlinnan murhasta epäilty on kuollut.

Poliisi kertoi asiasta Twitter-tilillään. Poliisin twiitin mukaan epäilty oli ulkomaalaistaustainen mies ja uhri puolestaan suomalaistaustainen nainen.


Epäillyn kuolemasta kertoi ensimmäisenä MTV omiin tietolähteisiinsä nojaten.

Rikospaikkana uhrin asunto

Hämeenlinnassa tehty henkirikos tapahtui Hämeen Sanomien tietojen mukaan Myllymäessä sijaitsevassa uhrin asunnossa.

Hämeen poliisi tiedotti jo aiemmin viikolla, että maanantain ja tiistain välisenä yönä tehtyä henkirikosta tutkitaan murhana.

Ainoat jäljet kerrostalossa tapahtuneesta henkirikoksesta olivat torstaina talon jännittynyt tunnelma, verijäljet asunnon oven kynnyslistassa ja palanen poliisin sinettiteippiä asunnon ovessa.

Rappukäytävä oli siivottu ja käytävämatto vaihdettu.

Yhden asukkaan mukaan taloyhtiön asukkaille järjestetään tarvittaessa kriisiapua.

– Kyllähän tämä pistää miettimään, että tällaisia asioita tapahtuu naapurissa. Todella järkyttävä juttu.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Rappukäytävä oli siivottu henkirikoksen jälkeen, mutta verijälkiä oli jäljellä asunnon oven kynnyslistassa. Kuva: Sara Aaltio

Osa asukkaista havahtui tilanteeseen vasta, kun poliisi oli ovella

Tapahtuma-aikana vain harva Hämeen Sanomien haastattelemista asukkaista havaitsi mitään epätavallista.

Poliisi tiedotti tiistaina, että henkirikoksesta ilmoitti sivullinen henkilö havaittuaan merkkejä rikoksesta asunnossa.

Osa asukkaista oli herännyt vasta siihen, kun poliisi oli ovella.

– Jännittää kulkea rappukäytävässä. Olemme miettineet, että sinne voisi asentaa lamppuja, jotka valaisisivat tauotta edes vähän rappukäytävää, yksi asukkaista sanoo.

Toisen asukkaan mukaan uhrin asunnossa ei ollut merkittävää liikennettä sinä aikana, kun hän oli talon asukkaana.

Yhden asukkaan mukaan taloyhtiössä on tehty periaatepäätös, että asiasta ei anneta tietoja ulkopuolisille. Päätös perustuu murhaa tutkivan poliisin neuvoon.

– Saimme poliisilta ilmoituksen, että tietoja ei anneta kenellekään, talon asukas sanoo.

Asukas oli jutellut epäillyn kanssa

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Mäkinen vahvisti jo aiemmin tällä viikolla, että henkirikoksen uhri oli nainen.

Hämeen Sanomien tietojen mukaan uhri työskenteli Hämeenlinnassa toimivassa teollisuusalan yrityksessä.

Henkirikoksen tekotapaa tai -välinettä ei ole kerrottu. Mäkinen kertoi keskiviikkona, ettei motiivi ole poliisin tiedossa.

Mäkinen ei ole aiemmin kertonut siitä, ketä henkirikoksen tekijäksi epäillään tai onko ketään otettu kiinni rikoksesta epäiltynä.

Poliisin käsityksen mukaan uhri ja mahdollinen tekijä tunsivat toisensa entuudestaan. Saman vahvistaa yksi asukkaista.

– Juttelin joskus miehen kanssa talon sisäpihalla. Sitä en tiedä, oliko hän uhrin poikaystävä.

Kanta-Hämeen käräjäoikeus ei ollut torstaina saanut murhaa koskevaa vangitsemisvaatimusta käsiteltäväkseen.

Lain mukaan poliisin pitäisi esittää vangitsemisvaatimus kolmantena päivänä kiinniotosta.

Poliisi tiedottaa lisää maanantaina. HäSa

Lisää aiheesta: Poliisi vahvistaa naisen menehtyneen henkirikoksen uhrina Hämeenlinnassa alkuviikosta

 

Juttua päivitetty 24.1.2020 kello 12.03: Lisätty poliisin twiittitieto epäillyn kuolemasta. Lopusta päivitetty jutun aikamuotoja päivitetyn tiedon osalta.

Päivän lehti

23.9.2020

Fingerpori

comic