Kanta-Häme

Hätää kärsivät saavat vaatteita ja lahjakortteja

Kun köyhyys ja hätä kasvavat, Riihimäen seurakunta vastaa tarpeeseen. Ensi vuonna yhden puolipäiväisen diakoniatyöntekijän työ muuttuu kokoaikaiseksi ja tehtäväkenttä laajenee vapaaehtoistyön koordinomisella.

– Meillä on aikaa kuunnella ja auttaa ihmisiä, joiden on elämäntilanteensa vuoksi vaikea edes selvitä arjesta saati hahmottaa avustuskanavia, kertoo kirkkoherra Sirpa Viherä.

Ruoka-apua tai leipäjakelua seurakunnalla ei ole, mutta joulun alla vähävaraisille tarjotaan perinteiden mukaan joululounas. Jouluna seurakunta pystyy jakamaan myös lahjakortteja ja välittämään yhdistysten ja yritysten lahjoituksia tarvitseville.

– Vaikkemme jaa ruokaa, meidän vaatevarastomme on vilkkaassa käytössä. Tänne tuodaan hyväkuntoisia vaatteita ja leluja. Seurakuntatalon sisäpihan ilmainen vaatevarasto on vilkkaassa käytössä tiistaiaamuisin.

Talous vahvalla pohjalla

Seurakunnan ensi vuoden talousarviossa painopiste on toiminnassa. Sitä ei ole lähdetty karsimaan, vaikka talousarvio jää 375 000 euroa miinukselle. Niukkuuden keskellä palkataan yksi uusi keittiöapulainen ja täysiaikaistetaan huoltomestarin vakanssi diakonian puolen vakanssin lisäksi.

Kun seurakunta on tehnyt negatiivisen tilinpäätöksen viimeksi 1990-luvun alkuvuosina, taseeseen on kertynyt 4,3 miljoonaa euroa ylijäämää. Talousarvion miinusmerkki ei huolestuta, sillä ylijäämä riittää pitkään alijäämien kattamiseen. Velkaa seurakunnalla ei ole.

Tämän vuoden talousarvio oli puoli miljoonaa euroa alijäämäinen, mutta nyt tilinpäätös näyttää jäävän nollalinjalle.

– Verotulojen kertymisen hidastuminen huolestuttaa, kuten muissakin seurakunnissa. Kirkosta eronneiden määrä on kuitenkin meillä huomattavasti vähäisempää kuin monessa isossa kaupungissa, toteaa talousjohtaja Päivi Jokinen.

Hirvijärven leirikeskus kokouskäyttöön

Tuloja yritetään nostaa lisäämällä seurakunnan tilojen vuokraamista ulkopuolisten yhdistysten ja yritysten käyttöön. Erityisesti vahvistetaan Hirvijärven leirikeskuksen markkinoimista yritysten kokoustarpeisiin.

– Veroprosentin nostamisesta 1,15 prosentista joudutaan käymään ensi vuonna vakavassa sävyssä keskustelua. Prosentti on nyt maan toiseksi alhaisin ja pysynyt samalla tasolla vuodesta 1987, toteaa kirkkoneuvoston taloudellisen jaoston puheenjohtaja Sirpa Lahdensalo.

Seurakunnan rakennushankkeista suurin on 200 000 euron peruskorjaus, jolla muutetaan hautausmaan yhteydessä oleva asuinrakennus päiväkerho- ja monitoimikäyttöön.

Seuraava iso investointi tehdään vasta vuonna 2017, jolloin peruskorjataan Temppelikadun seurakunnan virastotalo. (HäSa)