Kanta-Häme

Hätävarjelusta tuli tapon yritys

Asuntoaan ja itseään aseelliselta hyökkäykseltä puolustanut hyvinkääläismies on tuomittu yli neljän vuoden vankeuteen hätävarjelun liioitteluna tehdystä tapon yrityksestä ja kahdesta tapon yrityksestä.

Pistoolin ja pesäpallomailojen kanssa hyökänneet kolme miestä puolestaan tuomittiin vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen mm. törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja pahoinpitelystä.

Rikokset tapahtuivat viime huhtikuussa. Hyvinkään käräjäoikeus antoi tuomion tiistaina.

Asunnossa asuneella miehellä oli oikeuden mukaan perusteltu syy pelätä turvallisuutensa puolesta, sillä häntä hakattiin pesäpallomailoilla ja yksi miehistä myös laukaisi pistoolin asunnossa.

Oikeutettu hätävarjelu muuttui kuitenkin rikokseksi, kun ison koristeveitsen kanssa puolustautunut mies löi yhtä hyökkääjistä vatsaan ja teki veitsellä ”koukkaavan” liikkeen. Osa miehen suolistosta valahti ulos haavasta ja hän menetti puolitoista litraa verta.

Kaksi muuta hyökkääjää saivat paetessaan veitseniskuista vammoja kylkeen ja selkään.

Veriseen taisteluun päättynyt tapahtumaketju sai alkunsa, kun yksi hyökkääjistä koki uhrin kertoneen hänestä ilkeämielisiä huhuja.

Miesten käytössä olleet aseet ja pesäpallomailat tuomittiin valtiolle. Kaikki osalliset ovat 1980-luvulla syntyneitä miehiä. HäSa

Päivän lehti

2.6.2020