Kanta-Häme Hämeenlinna

Hätilän kirkko on odotettua surkeammassa kunnossa – Korjaus maksaisi 2 miljoonaa euroa, purkukin mahdollinen

Kuntotutkimus paljasti Hätilän kirkosta odotettua suuremmat vauriot. Niiden korjaaminen voisi maksaa jopa 2,5 miljoonaa euroa. Korjaustoimiin ei ryhdytä ainakaan välittömästi.
Hätilän kirkon vihkiminen on jäänyt epäselväksi. Kuva: Esko Tuovinen
Hätilän kirkon vihkiminen on jäänyt epäselväksi. Kuva: Esko Tuovinen

Hätilän seurakuntatalo vaatii laajan peruskorjauksen. Huhtikuussa valmistuneen kuntotutkimuksen mukaan myös Hätilän kirkkona tunnetun kiinteistön vaurioiden korjaamiseen tarvittaisiin raskaita korjaustoimenpiteitä.

Sitowise oy:n tekemästä kuntotutkimuksesta selviää, että rakennuksen käyttökuntoiseksi palauttamisen kustannukset olisivat yhteensä noin 2–2,5 miljoonaa euroa.

Rakenteiden kosteusrasitus kohonnut

Kirkolle tehtiin sisäilmatutkimus, LVIA-kuntoarvio ja tonttiviemäriputkiston kuntotutkimus. Samalla tehtiin myös asbesti- ja haitta-ainekartoitus.

Merkittävimmät puutteet liittyvät maanvastaisten rakenteiden kohonneeseen kosteusrasitukseen ja ulkoseinärakenteiden paikallisiin mikrobivaurioihin.

Lisäksi kiinteistön vesi- ja viemäriputkistot tulisi uusia heti.

Ilmanvaihdon osalta kirkkoon suositellaan kokonaisvaltaista ilmanvaihdon perusparannusta 10 vuoden tarkastelujakson alussa. Samalla toteutettavaksi tulisi nykymääräykset täyttävät tulo- ja poistoilmanvaihto sekä lämmön talteenotto.

”Kustannukset ovat niin kalliit, ettei sitä kannata nyt tehdä”

Hämeenlinnan seurakuntayhtymän kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta ei aio esittää Hätilän kirkolle heti suoritettavaa remonttia.

– Kustannukset ovat niin kalliit, ettei sitä kannata nyt tehdä, talousjohtaja Kai Kauppinen sanoo.

Johtokunta esittää kirkkoneuvostolle ja -valtuustolle, että jatkoa selvitetään muiden kantakaupungin hankkeiden ohella.

Hätilän kirkon tulevaisuus on epävarma. Kuva: Esko Tuovinen
Hätilän kirkon tulevaisuus on epävarma. Kuva: Esko Tuovinen

Hämeenlinnan Poltinaholle suunnitellaan tällä hetkellä seurakuntatalon rakentamista. Seurakuntatalo korvaisi valmistuessaan Poltinahon nykyisen seurakuntatalon sekä Hämeenlinnan keskusseurakuntatalon.

Kirkkovaltuusto tekee joulukuussa päätöksen siitä, miten Poltinahon suhteen jatketaan. Vuonna 2021 aloitetaan varsinainen suunnittelutyö ja asemakaavaprosessi.

Hätilän kirkon osalta Kauppinen toivoo jonkinlaisia ratkaisuja loppuvuoden aikana. Kirkkoneuvosto kokoontuu seuraavan kerran elokuun lopussa ja kirkkovaltuusto syyskuussa.

Kirkosta aiottiin luopua jo aiemmin

Alkuperäisessä kiinteistöstrategiassa kirkosta aiottiin jo luopua. Vuonna 2018 yhteinen kirkkovaltuusto päätti kuitenkin, että kirkko säilytetään ja sitä kehitetään.

Silloin alettiin tehdä jatkoselvityksiä kiinteistön korjaamisvaatimuksista. Nyt luopumista ei voida sulkea kokonaan vaihtoehdoista pois.

– Silloin luultiin, että kirkon suhteen pärjättäisiin pienemmillä korjauksilla. Tämä tutkimus osoittaa, että se ei riitä.

Ei purkuhakemusta

Museovirasto pitää kirkkoa säilytettävänä rakennuksena. Seurakuntayhtymän kiinteistöstrategiaryhmä totesi vuonna 2018, että kirkolla on kaupunkikuvallista merkitystä.

Rakennuksesta ei ole kuitenkaan koskaan tehty purkuhakemusta. Virallista lausuntoa purkamisen sallimiseksi tai kieltämiseksi ei ole.

– Sellaista lausuntoa en halua sanoa, että seurakuntatalo puretaan, mutta sekin tulee varmasti pohdittavaksi, Kauppinen toteaa. HÄSA

Hätilän kirkko

Kaupungin itäosassa lähellä Aulangontietä sijaitseva rakennus valmistui vuonna 1956.

Sen on suunnitellut arkkitehti Mika Erno.

Rakennus poistettiin käytöstä vuonna 2014 kosteusvauriosta johtuvien sisäilmaongelmien vuoksi.

Hätilän seurakuntataloa kutsutaan Hämeenlinnassa yleisesti myös Hätilän kirkoksi.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan eläköitynyt kirkkoherra Timo Kalaja kertoi Hämeen Sanomille vuonna 2018, että jostain syystä ei ole selvillä, vihkikö piispa sen kirkoksi vai seurakuntataloksi.

Kalajan mukaan Hätilän seurakuntatalon vihki silloinen Tampereen piispa Eelis Gulin (1893–1975).

Päivän lehti

26.9.2020

Fingerpori

comic