Hattelmalantien varressa sijaitsevalle lukiolaisten pysäköintipaikalle käännytään Turuntieltä ja ajetaan pätkä hiekkatietä. Kuva: Esko Tuovinen
Kanta-Häme Hämeenlinna

Hattelmalantie kulkee vieressä, mutta Lyseon lukiolaisten uudelle parkkipaikalle kurvataan mutkan kautta

Lyseon lukiolaiset kääntyvät hiekkakentälle Turuntieltä ja ajavat kaupungin varikon ohitse.

Lyseon lukiolaiset ovat kuukauden verran käyneet koulua Koulutuskeskus Tavastian G-rakennuksessa Hattelmalantiellä. Etukäteen kannettiin huolta muun muassa siitä, miten liikenne ja pysäköinti alueella sujuvat, kun alueen opiskelijoiden kokonaismäärä kasvaa.

– Koulunkäynti on sujunut oikein hyvin. Olemme solahtaneet tänne mukavasti. Myös koululiikenne sujuu pääsääntöisesti hyvin, vaikka kevyen liikenteen väylällä levennystyöt vielä näyttävät jatkuvan. Tarkkaavaisuutta toki tarvitaan kaikilta pyöräteillä ja jalkakäytävillä, kertoo Lyseon lukion rehtori Pieta Tukkimäki-Hildén.

Kaupunki on osoittanut lukiolaisille pysäköintitilaa Hattelmalantien varressa poliisitalon ja Hämeenlinnan ryhmäpuutarhan viljelypalstojen välissä sijaitsevalta hiekkakentältä.

– Iloitsemme siitä, että saimme autoille ja motoille parkkialueen, rehtori sanoo.

Uusi pysäköintialue tai itse asiassa sille kulkeminen on kuitenkin aiheuttanut myös huolta. Pysäköintipaikalle ei ole liittymää Hattelmalantieltä, vaan sinne kuljetaan Turuntien kautta hiekkateitä pitkin. Samasta liittymästä kuljetaan myös kaupungin varikkoalueelle, jossa liikkuu isoja työkoneita, kuten traktoreita ja kaivukoneita. Näkyvyys suurista ajoneuvoista on rajallinen, joten alueelle asetettu kahdenkympin nopeusrajoitus on perusteltu.

– Meille on tullut varikkoalueella työskenteleviltä viestiä, että opiskelijamme eivät noudata siellä olevaa 20 kilometrin tuntinopeusrajoitusta. Tästä on keskustelu opiskelijoiden kanssa ja olen myös lähettänyt siitä viestiä koteihin. Kaikilla mopoilla ja autoilla liikkuvilla on ajokortti, joten liikennesääntöjen pitäisi olla hallussa, rehtori Tukkimäki-Hildén korostaa.

 

Kaupungin liikennesuunnittelija Minna Aakkula kertoo, ettei pysäköintialueelle ole myönnetty uutta liittymää Hattelmalantieltä tien liikennemäärien vuoksi. Tiellä ja pysäköintialueella on myös jonkin verran korkeuseroa ja niiden välissä kulkee juuri levennettävä kevyen liikenteen väylä.

– Eihän kulku kaupungin varikon vierestä mikään optimiratkaisu ole, mutta parempaakaan ei ole tarjolla. Asiaa on kyllä käsitelty täällä kaupungilla suuremmallakin joukolla, Aakkula selvittää.

Rehtorin havaintojen mukaan uusi parkkipaikka on ahkerassa käytössä ja ajoneuvot siisteissä riveissä.

Koulu on myös pyrkinyt siihen, etteivät opiskelijat autoineen ja pyörineen olisi kaikkein pahimman aamuruuhkan keskellä.

– Lukion ensimmäisen tunnin alku on siirretty kymmenen yli kahdeksaan, kun aiemmin aloitimme tasalta, Tukkimäki-Hildén selventää.

Rehtori muistuttaa, että juuri nyt on se aika, jolloin opiskelijoilla on eniten moottoriajoneuvoja käytössään. Kun abit kevättalvella lähtevät, autojen määrä vähenee taas vähäksi aikaa.

Miekkalinnan ja Hämeenlinnan ryhmäpuutarhan viljelypalstojen väliin jäävältä hiekkakentältä on lyhyt matka Lyseon lukion käytössä olevaan Koulutuskeskus Tavastian G-rakennukseen, joka häämöttää taustalla. Kuva: Riikka Mäntyneva

 

Ammattiopisto Tavastian rehtorin Heini Kujalan mukaan yhteiselo ammattiopiston ja lukion välillä on alkanut positiivisessa hengessä.

– Hienoa, että kampus on täynnä. Tietysti se näkyy, että väkeä on entistä enemmän, mutta esimerkiksi ruokailut ja yhteisten tilojen käyttö ovat sujuneet hyvin.

Myös Kujala korostaa varovaisuutta liikenteessä.

– Kevyen liikenteen väylän leventäminen on vasta menossa meidän kohdalla ja sen valmistumiseen menee vielä aikaa. Siitä olen aina huolissani, että niin meidän kuin Kiipulankin opiskelijat joutuvat päivän aikana kulkemaan edestakaisin Hattelmalantien ylitse. HäSa

15 tuoreinta

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930