Kanta-Häme

Hattula Golfin perustajat ostavat kenttänsä takaisin

Hattula Golfin kenttä Sattulassa on vaihtamassa omistajaa. Kentän omistavan Linna Golf Oy:n ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi maanantaina esisopimuksen, jonka mukaan kenttä tullaan myymään.

Ostajapuolena on Hattula Golfin aikanaan 2000-luvun alussa perustanut neljän sijoittajan ryhmä, johon kuuluvat Reijo Aaltonen, Timo Karttunen, Antti Riihimäki ja Reijo Riihimäki. Linna Golf osti kentän sen perustajilta vuonna 2004.

Linna Golfin toimitusjohtajan Petri Keskitalon mukaan lopullinen sopimus kentän myymisestä valmistuu elokuun loppuun mennessä. Kauppa koskee koko kentän aluetta kiinteistöineen.

Kauppasummaa tai kaupan muita ehtoja Keskitalo ei halua kommentoida ennen lopullisen sopimuksen valmistumista.

Hattula Golfin 9-reikäisellä kentällä pelaa Keskitalon mukaan noin 4000 jäsentä. Linna Golfin alaisuudessa kenttä on työllistänyt suoraan kaksi henkilöä, kun kentänhoidosta vastaavat Linna Golfin työntekijät. (HäSa)

Päivän lehti

20.1.2020