Kanta-Häme

Hattula toivoisi jatkoa Janakkala-yhteistyölle

Hattulan kunnanhallitus toivoo, että sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita voisi jatkossakin tuottaa myös yhteistoiminta-alue. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Hattula haluaisi jatkaa perusterveydenhuollon yhteistyötä Janakkalan kanssa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt kaikilta kunnilta lausuntoa sote-laista. Hattulan kunnanhallitus käsitteli lausuntoa eilen maanantaina, ja ensi maanantaina se menee kunnanvaltuuston käsittelyyn.

Hattulan lokakuun valtuusto pidetään poikkeuksellisesti suunniteltua aiemmin ja maanantaipäivänä, jotta kunta ehtii antamaan lausuntonsa määräaikaan eli tiistaihin 14. lokakuuta mennessä. Alun perin lokakuun kokous piti pitää keskiviikkona 22.10.

Jos yhteistyö Janakkalan kanssa ei jatkossa ole mahdollista, Hattulan lausunnossa toivotaan ainakin neljän vuoden mittaista siirtymäaikaa kuntayhtymämallin käyttöönottoon.

Hattulalle sopisi maakuntamalli

Kanta-Hämeen muut kunnat ovat kannattaneet melko yksituumaisesti mallia, jossa Hämeenlinnan, Riihimäen ja Forssan seudut tuottaisivat omien alueidensa sosiaali- ja terveyspalvelut. Vaativa erikoissairaanhoito ja vaativat sosiaali- ja terveyspalvelut tuotettaisiin maakunnallisesti.

Janakkala puolestaan on kannattanut tämän rinnalla mallia, jonka mukaan myös alemman tason palvelut tuotettaisiin maakunnallisesti. Hattulakin on tämän maakuntamallin kannalla, jos yhteistoiminta-alueiden jatko ei onnistu.

Hattulan lausunnossa mainitaan myös muun muassa, että kunta pitää sote-uudistuksen aikataulua varsin epärealistisena. Lisäksi Hattula edellyttää, että kunnille jää riittävä mahdollisuus vaikuttaa sote-palveluiden kustannuksiin ja resurssien riittävyyteen, kun rahoitusvastuukin jää edelleen kunnille.

Lisäksi Hattula toivoo, että sote-alueille jätetään harkinta- ja päätösvaltaa kullekin alueelle tarkoituksenmukaisen tuotanto-organisaation luomiseksi. (HäSa)