Kanta-Häme

Hattula uusinut kirjaston sääntöjä

Hattulassa astuvat ensi vuoden alussa voimaan kirjaston uudet käyttösäännöt ja maksut.

Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Heli Roisko kertoo, että tavoitteena on ollut ajanmukaistaa sääntöjä ja lisäksi yhtenäistää sääntöjä ja maksuja Hämeenlinnan ja Janakkalan kirjastojen kanssa.

– Meillä on yhteinen aineistotietokanta Hämeenlinnan ja Janakkalan kanssa, ja käymme parhaillaan neuvotteluja yhteisestä verkkokirjastosta, Roisko kertoo.

Kirjastoilla on paljon asiakkaita, jotka käyttävät palveluja yli kuntarajojen.

Uusien sääntöjen mukaan asiakkaalla voi tammikuun alusta alkaen olla 50 lainaa, joista 30 cd-levyjä, 10 dvd-levyjä ja kaksi konsolipeliä.

Myöhästymismaksua peritään ensi vuoden alusta alkaen 10 senttiä per päivä. Samalla myöhästymismaksun yläraja nousee 6 euroon/laina.

Asiakkailta ei enää peritä varausmaksua kirjaston omasta aineistosta. Seutuvarauksen hinta sen sijaan on jatkossakin 2,50 euroa. Tulosteiden ja kopioiden hinta nousee 50 senttiin. (HäSa)