Kanta-Häme Hattula

Hattulan ensimmäiset rippileiriläiset pääsivät ripille 50 vuotta sitten - Lauantaina juhlitaan olan takaa

Hattulan ensimmäiset rippileiriläiset pääsivät ripille 50 vuotta sitten. He kokoontuvat lauantaina juhlimaan vuosipäivää. Rippileirit ovat edelleen kirkon hittituote. Yhteisöllisyys on leirin valtti.
Hattulan kaikkien aikojen ensimmäisellä rippileirillä oli 16 nuorta. Virallinen kuva otettiin Parolassa kirkon edessä. Aimo Rikala ja Jatta Heporauta olivat ylpeitä rippileirin nuorista. Kuva: Pekka Rautiainen
Hattulan kaikkien aikojen ensimmäisellä rippileirillä oli 16 nuorta. Virallinen kuva otettiin Parolassa kirkon edessä. Aimo Rikala ja Jatta Heporauta olivat ylpeitä rippileirin nuorista. Kuva: Pekka Rautiainen

On 15.8.1970. Hattulan seurakunnan kaikkien aikojen ensimmäisillä 16 rippileiriläisellä on konfirmaatio uudessa kirkossa.

Kirkon edessä otetussa ryhmäkuvassa ollaan yhtä jäykkiä kuin ryhmäkuvassa on tapanakin olla. Kuvassa ei hymyillä, vaan vaivautuneet yritykset näyttävät enemmänkin irvistyksiltä.

Tuula Herranen löytyy kuvan takarivistä ystävänsä Arjan kanssa.

– Meillä ei ollut yhtenäisiä asuja, vaan kävimme ostamassa valkoiset mekot Hämeenlinnan Centrumista. Hameiden helma oli kuitenkin liian lyhyt ja meidät passitettiin takariviin. Vasta myöhemmin huomasin, että kaikilta tytöiltähän näkyivät polvet, Herranen nauraa.

Kanssakäyminen jäi silmäpeliin

Ensimmäinen rippileiri järjestettiin Hattulassa kunnan virkistyskeskuksessa Ahorannassa. Se jäi lomanviettopaikan ainoaksi rippileiriksi, sillä sen jälkeen oltiin välillä Tyrvännössä, ja vasta sitten päästiin seurakunnan omiin tiloihin Tömäjärvelle.

– Pojat nukkuivat talon toisessa kerroksessa ja tytöt saunakamarissa. Pappi nukkui talon rappusten alapuolella ja nuoriso-ohjaaja oli vetänyt sänkynsä tyttöjen oven eteen. Vastakkaisten sukupuolten kanssakäyminen jäi silmäpeliin, Kristian Nordenswan, Paavo Jokinen ja Riitta Lindroos kertovat.

Nuoriso-ohjaajana kymmenillä leireillä ollut Jatta Heporauta ja ensimmäisen rippileirin pappi Aimo Rikala olivat itsekin vielä nuoria vuonna 1970. Kumpikin kehuu leirin nuoria ahkeriksi ja kilteiksi.

– En muista suoraan sanottuna koko leiriä hirveän hyvin, sillä olin muuttanut pari kuukautta aikaisemmin Hattulaan ja minulla oli kotona kolme pientä lasta, leirin aikana 24-vuotias Rikala muistelee.

Hänellä ja vanhimmalla leiriläisellä oli ikäeroa ainoastaan kahdeksan vuotta.

Ensimmäiselle rippileirille haluttiin työntekijät, joilla on kokemusta rippileireistä. Juuri 25 vuotta täyttänyt Heporauta oli ollut jo kolmella leirillä. Rikala oli käynyt itse rippileirin Hämeenkyrössä vuonna 1961.

– Olen todellinen himoleiriläinen, sillä nautin suuresti metsässä olemisesta, Heporauta toteaa.

Kristian Nordenswan (vas), Jatta Heporauta, Paavo Jokinen ja Riitta Lindroos ovat pitäneet yhteyttä entisiin rippileirikavereihinsa. Kuva: Pekka Rautiainen
Kristian Nordenswan (vas), Jatta Heporauta, Paavo Jokinen ja Riitta Lindroos ovat pitäneet yhteyttä entisiin rippileirikavereihinsa. Kuva: Pekka Rautiainen

Paavo karkasi leirille

Leirille pääseminen oli hirvittävän tärkeää ensimmäisille rippileiriläisille. Kristian Nordenswan oli tuolloin jo melkein 16-vuotias, sillä hän lykkäsi juuri leirin takia rippikoulua.

Renkolainen Paavo Jokinen sen sijaan karkasi rippileirille jo 14-vuotiaana.

– Olin leirin ainoa ulkopaikkakuntalainen, mutta sain kun sainkin luvan. Pääsin kyllä ripille, mutta sain ehdot, kun en ollut ehtinyt käydä vaadittua määrää jumalanpalveluksissa ennen leiriä, hän nauraa.

Renkajärvellä asuneelle Riitta Lindroosille rippileiri oli ainoa mahdollisuus päästä ripille, sillä matkat Parolaan olivat liian pitkiä päivittäin kuljettaviksi.

– Leiri houkutteli, sillä minulla oli kotona kolme veljeä ja jouduin tekemään hirveästi kotitöitä. Olin kiltti, eikä minusta ollut kieltäytymäänkään, hän sanoo.

Rippileirin jälkeen moni tyttö sai ottaa korvakorut ja jotkut pääsivät tanssimaan Sotkalinnaan. Tanssimaan lähti myös 14-vuotias Paavo Jokinen, eikä ottanut kuuleviin korviinsakaan kotiväen estelyä. Luvattu, mikä luvattu.

Maalaiset paiskivat töitä

Vuoden 1970 rippileirin päiväohjelma oli hyvin samanlainen kuin ohjelma vuonna 2020. Aamulla oli aamupala kahdeksalta, sitten alkoivat oppitunnit ja illalla laulettiin nuotiolla ja paistettiin makkaraa.

Toimettomina ei Ahorannassa oltu. Välillä mentiin poimimaan sangolliset mustikoita ja puolukoita, välillä autettiin keittiössä tai pestiin ikkunoita.

– Meitä auttoi se, että olimme kaikki maalaisia ja oppineet tekemään työtä. Minäkin olin ollut monena kesänä kunnan leireillä, Nordenswan huomauttaa.

– Tuo ensimmäinen rippileiri oli elämäni hauskin. Muutama vuosi sitten Tömäjärvellä järjestettiin Jatan ajan nuoret -tapahtuma ja siellä tapasin muiden joukossa ensimmäisen leirin riparilaisia. Meillä oli niin hauskaa, että päätimme järjestää oikein kunnon tapaamisen 50-vuotisjuhlien kunniaksi, Jatta Heporauta kertoo.

Suomalainen hittituote

Missään muualla maailmassa ei järjestetä samanlaista rippikoulua kuin Suomessa.

Kirkkohallituksen asiantuntija Jari Pulkkisen mukaan rippikoulu on vakiintunut osaksi nuorisokulttuuria. Siihen ovat vaikuttaneet ennen kaikkea rippileirit.

Ensimmäinen leiri pidettiin jo vuonna 1937, mutta leirit yleistyivät vasta 1950– ja 60-luvuilla.

– Suomessa rippikouluja alettiin pitää leirimuotoisena aikaisemmin kuin muualla. Jo 1990-luvulla melkein 90 prosenttia rippikouluista oli leirejä, Pulkkinen korostaa.

Pulkkinen epäilee, että suosiota on kasvattanut myös rippileirien ja isostoiminnan suomalainen yhdistelmä.

– Rippikoulun käy joka vuosi noin 50 000 nuorta ja heistä kolmasosa jatkaa leireillä isosena. Heidän roolinsa on tärkeä, sillä he antavat aina tervetullutta vertaistukea.

Kun Hattulassa pidettiin ensimmäinen rippileiri, kesti se kaksi viikkoa. Nykyään leirit ovat yleensä viikon mittaisia ja joskus lyhyempiäkin.

Evankelis-luterilaisen kirkon lisäksi Suomessa järjestävät omia leirejään ortodoksit, helluntailaiset, adventtikirkko, metodistit ja esimerkiksi baptistit. Uskonnoton prometheusleiri on myös erittäin suosittu.

– Leirien suosion salaisuus on yhteisöllisyys, joka syntyy, kun entuudestaan tuntemattomat ihmiset ovat yhtäkkiä samassa tilanteessa. Moni nuori pitää yhteisöllisyyden lisäksi turvallisuutta tärkeänä.

Pulkkinen kertoo, että nuoret antoivat laajassa tutkimuksessa rippikoululle arvosanaksi 9-.

– Se on todella hienoa. Ehkä juuri sen takia yli tuhat nuorta liittyy joka vuosi takaisin kirkkoon leirin jälkeen.

Pulkkinen uskoo rippileirien valoisaan tulevaisuuteen.

Niistä kehitellään koko ajan joustavampia niin, että esimerkiksi koronan tapainen pandemia ei pysty kokonaan lopettamaan leirien järjestämistä. Osa seurakunnista siirsi tänä vuonna leirejä, mutta osa muutti leirit pandemian takia tavalliseksi rippikouluksi.

– Me kehitämme koko ajan erilaisia aikuisrippikouluja, joita pidetään yhtä lailla verkossa, etänä tai leirillä. Rippikoulu muuttuu, vaikka perusta pysyykin samana.

Rippileirit ovat täysin suomalainen ilmiö, mutta niitä järjestetään myös Ruotsissa ja Norjassa. Esimerkiksi Ruotsin rippileirien suosio on kuitenkin romahtanut.

Päivän lehti

22.9.2020

Fingerpori

comic