Kanta-Häme

Hattulan hammashuolto ei muutakaan mihinkään – Nyt odotellaan uuden terveysaseman valmistumista

Perusterveydenhuollon palvelut ja työterveys siirtyvät vuoden vaihteessa virallisesti Pihlajalinnalle. Kunnan työntekijöiden työterveyshuolto siirtyy tilapäisesti kaupunkiin.
Parolan uuden terveysaseman peruskiveä muurattiin isolla joukolla marraskuun lopulla. Yksi muuraajista oli Hattula Kiinteistöt oy:n hallituksen puheenjohtaja Reijo Hallenberg. Kuva Tomi Vesaharju.

Hattulan kunnan hammashuolto ei loppujen lopuksi muuta mihinkään ennekuin uusi terveysasema valmistuu Parolaan keväällä 2020.

Suun terveydenhuollon tilajärjestelyjä on mietitty koko vuoden ajan, sillä hammashoitolassa Jaakonkuja 1:ssä on raportoitu sisäilmaongelmista. Selvää yksittäistä syytä ongelmiin ei ole löytynyt, mutta yksikölle on etsitty korvaavia tiloja.

– Nyt on päädytty siihen, että hammashuolto pysyy nykyisissä tiloissa. Siellä on parhaillaan käynnissä tehosiivous, ja sellaiset materiaalit ja kalusteet, joita ei voi puhdistaa, on hävitetty, kertoo Hattulan perusturvajohtaja Anitta Leinonen.

Perusterveydenhuollon palveluiden järjestelyt Hattulassa saadaan ainakin paperilla valmiiksi vihdoin vuoden vaihteessa. Silloin astuu voimaan uusi sopimus kunnan ja Pihlajalinnan välillä.

Hattulan perusturvalautakunta käsitteli sopimuskokonaisuutta kokouksessaan torstaina ja kunnanhallituksessa se on esillä huomenna maanantaina.

Anitta Leinonen sanoo, että uusia käytäntöjä on jo aloitettu, mutta kehittämistyö jatkuu.

Esimerkiksi iltavastaanottoja on tarkoitus kokeilla sekä hammashuollossa että terveysasemalla sen mukaan, miten tilat antavat myöten. Käytössä on jo nyt muun muassa etävastaanotto videopuhelun avulla.

Hattula kilpailutti avoterveydenhuollon, hammashuollon, terveyskeskuksen vuodeosaston ja kunnan työntekijöiden työterveyshuollon palvelut syksyllä 2017, ja valtuusto valitsi tammikuussa 2018 palveluntuottajaksi Pihlajalinnan.

Pihlajalinnan tarjous Hattulan perusterveydenhuollon järjestämisestä oli 275 000 euroa kuussa eli noin 3,3 miljoonaa euroa vuodessa.

Pihlajalinna on tuottanut avoterveydenhuollon ja vuodeosaston palvelut jo pitkään, mutta aiempi sopimus meni umpeen maaliskuun lopussa tänä vuonna.

Sen jälkeen palvelut on hoidettu väliaikaisella sopimuksella, sillä Mehiläinen-ryhmittymä valitti valtuuston tammikuisesta päätöksestä markkinaoikeuteen. Kesällä Mehiläinen veti kuitenkin valituksena pois, ja käytännön järjestelyjä on päästy miettimään sen jälkeen.

Terveydenhuollon toimipisteet Parolassa pysyvät pääosin ennallaan siihen asti, kun uusi terveysasema valmistuu.

Kunnan työntekijöiden työterveyshuolto, josta vastasi aiemmin Suomen Terveystalo, siirtyy väliaikaisesti entisen Linnan Klinikan tiloihin Hämeenlinnan keskustaan. Pihlajalinna osti Linnan Klinikan aiemmin tänä vuonna.

– Työterveyshuollolle ei ole voitu osoittaa toimitilaa Parolasta eikä muualtakaan Hattulasta täksi ajaksi, Anitta Leinonen sanoo.

Uuden terveysaseman yhteyteen tulee tilat työterveyshuollolle aivan samoin kuin suun terveydenhuollolle.

Terveysaseman rakennuttaa kunnan omistama Hattula Kiinteistöt oy, ja rakennuksen urakoiden kokonaissumma on 3,9 miljoonaa euroa. HÄSA