Kanta-Häme

Hattulan ladut saavat kehuja

 

Siinä missä Hämeenlinnassa kipuillaan hiihtolatujen määrästä ja kunnosta, Hattulassa kehutaan latuverkostoa. Latujen kunnossapitokin on ratkaistu omaleimaisesti – vapaaehtoiset kansalaisjärjestöt vastaavat merkittävästä osasta latuverkostoa yhteistyösopimuksen pohjalta. Latuja kunnostetaan myös kunnan omana työnä sekä pieneltä osin ostopalveluina yksityisiltä.
 
Parolasta 12 kilometrin hiihtolenkin päässä on Vanamaja, jossa on sunnuntaisin ilmainen mehutarjoilu ja suksien voitelumahdollisuus. Reserviläiset pyörittävät majaa talkoovoimin.
 
– Käymme hiihtämässä Hattulan puolella säännöllisesti vaihtelun ja latujen hyväkuntoisuuden vuoksi. Parolasta Vanamajalle kulkeva reitti on aina hyvässä kunnossa, paljon paremmassa kuin esimerkiksi Aulangon kymppi, hämeenlinnalaiset Raija ja Ilari Virtanen selvittävät Vanamajan portailla.
 
Pariskunnan voitteena on tälle talvelle taas tuhat hiihtokilometriä. Sillä taipaleella ehtiä nähdä monenlaista latua Lappia myöten.
 
– Moottoriradalla on esimerkillisen hyväkuntoiset ladut jo syksystä, muta muuten Hämeenlinnan puolella on otettu takapakkia, Virtaset sanovat latujen kunnosta.
 
Samaa sanoo hattulalainen Timo Salminen, joka hiihtää paljon sekä Aulangolla että Parolan suunnalla.
 
– Nytkin ladut olivat kuin ratakiskot. Tosi hyvässä kunnossa, Salminen totesi sunnuntaiaamuna Parolan ja Vanamajan välisestä ladusta.
 
Reserviläiset  aktiivisina
Vanamajan reittiä kunnostettiin kyseisenä sunnuntaiaamuna jo kello aamukolmesta alkaen.
 
– Reitti oli varmasti kunnossa jo virkuimmalle aamuhiihtäjälle, Hattulan reserviläisten puuhamies Raimo Siren kehaisee.
 
Reserviläiset vastaavat pienellä porukalla Parolan tuntumassa olevista kuntohiihtoladuista, hiihtomaasta sekä Panssariprikaatin kuntoladusta Parolannummella. Pekolan suunnalla latujen kunnossapidosta on yhteistyösopimus urheiluseura Iskun kanssa. Muissa kylissä kunta hankkii palvelut yksityisiltä.
 
Vanamajan reitin urakkaa helpottaa ratkaisevasti se, että vapaaehtoisilla on mahdollisuus käyttää Panssariprikaatin latukonetta. Pienempiä tarpeita varten käytetään omia moottorikelkkoja.
 
Samat vapaaehtoiset pohjustavat kesäaikaan hiihtoreittejä parempaan kuntoon, joten latuverkoston laatu paranee vuosi vuodelta.
 
Vanamaja on avoinna aina sunnuntaisin, silloinkin reserviläiset ovat asialla. Mehutarjoilu on hiihtäjille ilmaista (kunta maksaa), kahvista ja pullasta peritään pieni maksu.
 
– Kävijöitä riittää noin viisikymmentä sunnuntaita kohti, Siren kertoo.
 
Vanamajan palvelutaso paranee entisestään, sillä ensi sunnuntaista alkaen Vanamajalla on hiihtäjien käytettävissä patteristo perusvoiteita.
 
– Jos suksi lipsuu tai ei luista, puolimatkan krouvissa voi kunnostaa suksena uuteen lentoon. Kunta toimittaa voiteet, vs. vapaa-aikatoimenjohtaja Jari Salmela kertoo.
 
Vanamaja on myös ulkopuolisten vuokrattavissa. Reserviläiset ovat kokoontuneet jo vuosikymmeniä joka keskiviikko omaan saunailtaansa.
 
–  Aina on paikalla kolmisenkymmentä miestä, Siren kehaisee aktiivista ryhmää.
 
 

Päivän lehti

31.3.2020