Kanta-Häme

Hattulan sosiaalitoimisto muuttaa Pappilanniemeen

– On ehdottomasti hyvä asia, että perusturvan väki saadaan pian saman katon alle. Näin on paljon helpompi saada henkilökohtainen kontakti muihin työntekijöihin.

Tätä mieltä on Hattulan sosiaalityön johtaja Anitta Leinonen. Perusturva pääsee yhteen paikkaan, kun se muuttaa useista eri yksiköistä Pappilanniemen entisen sairaalan neljänteen kerrokseen.

Toimisto kiinni maanantaina

Sosiaalitoimisto ehti toimia vuosien ajan Juteinitalossa, tarkemmin sanottuna kirjastotalon toisessa kerroksessa. Perjantaina siellä keskityttiin lähinnä pakkaamiseen. Lisäksi moni työntekijä kävi tutustumassa Pappilanniemen uusiin tiloihin, joita vielä remontoitiin.

Myös maanantaina sosiaalitoimisto on vielä kiinni, sillä tavarat pitää saada vielä paikoilleen, ennen kuin normaali arki voi alkaa.

Pappilanniemeen on jo muuttanut perheneuvola, joka toimi pitkään rivitalossa kunnanviraston pihapiirissä. Myös henkisen hyvinvoinnin yksikkö ja perhetyöntekijät muuttavat samaan paikkaan.

Kunnantalo tyhjenee

Perusturvan muutto on kuitenkin vasta alkusoittoa, sillä syksyn mittaan Pappilanniemeen, viiden kilometrin päähän kunnan keskustasta, siirtyy koko kunnantalon väki.

Toiminta ei voi jatkua nykyisessä kunnantalossa sen huonon kunnon vuoksi, joten uudeksi keskuspaikaksi tulee Pappilanniemi, jossa kunnalla on runsaasti vapaata tilaa.

Muuttoprojektista vastaava rakennuspäällikkö Juhani Järvinen sanoo, että syksyn aikana Pappilanniemi saadaan käyttöön sataprosenttisesti. Sen sijaan kunnantalon tulevasta käytöstä ei ole vielä päätetty.

Muutot ja remontit tehdään kolmessa vaiheessa. Ensimmäiseksi on siis perusturvan vuoro, toisessa vaiheessa muuttavat hallinto ja varhaiskasvatusyksikkö ja viimeisessä vaiheessa marraskuussa tekninen yksikkö.

Välimatka kasvaa

Monien kuntalaisten välimatka palveluihin kasvaa. Asiaa korjataan kuitenkin perustamalla Juteinitalolle palvelupiste, jonka tarkoitus on palvella niin perusturvan kuin muissakin asioissa.

Tässä vaiheessa ei kuitenkaan ole vielä päätetty palvelupisteen toiminnasta eikä aukioloajoista.

Juteinitalon eteisessä on ennestään laatikko, johon on voinut jättää sosiaalitoimistolle osoitettuja hakemuksia. Toimistosihteeri Heli Kaarne toivoo, että tämä postilaatikko siirrettäisiin talon ulkopuolelle niin, että siihen saisi jättää postia myös silloin, kun kirjasto on kiinni.

Muutto vaikeuttaa myös joidenkin työntekijöiden elämää. Esimerkiksi autottoman Heli Kaarnen työmatkasta tulee monimutkaisempi.

– Työmatkani Hämeenlinnasta lyhenee, mutta vaikeutuu. Tähän asti olen käyttänyt junaa tai bussia. Junalla pääsee kuudessa minuutissa Hämeenlinnasta Parolaan. Pappilanniemeen sen sijaan on aika huonot bussiyhteydet.

Kirjaston naapurissa ollut rauhallista

Parin vuoden ajan Hattulan sosiaalitoimistossa työskennellyt Kaarne on pitänyt sosiaalitoimiston nykyisestä sijoituspaikasta kirjaston yhteydessä.

– Tämä paikka on rauhoittanut asiakkaita. Tämä on hiljainen paikka.

Kirjaston yläkerrassa sijaitsevat tilat eivät pysy tyhjillään kauan.

– Heinäkuussa alkaa remontti, ja elokuussa siellä aloittaa Sibelius-opiston Hattulan yksikkö, Juhani Järvinen kertoo.

Tilat eivät vaadi isoa remonttia. Lähinnä siinä parannetaan äänieristyksiä. (HäSa)