Kanta-Häme Hattula

Hattulassa ei ole kyse vain hinnoista – Teppo Vekka rakentaa nyt tiloja Hämeenlinnaan

- Jatkuvasti syntyy kielteistä energiaa. Ei yrittäjällä ole aikaa sellaiseen eikä hän voi taistella tuulimyllyjä vastaan, sanoo yrittäjä Teppo Vekka.
Hattulan elinkeinoasioiden julkinen ruodinta käynnistyi moottoritien varren tonttien hinnoittelusta.

Hattulassa on käyty kitkerää keskustelua yritystonttien hinnoittelusta ja elinkeinopolitiikasta.

Hattulan yrittäjiä ei harmita vain kunnan yritystonttien hinnoittelu. Yrittäjien mielestä kunnan virkamiehet eivät ole muutenkaan hoitaneet asioita johdonmukaisesti ja hyvin.

– Kunnan päätöksissä on ristiriitaisuutta. Harmittaa, että kun osoittaa aktiivisuutta, se tapetaan, sanoo rengasyritys Pentepin toimitusjohtaja Teppo Vekka.

Pentep oli yritys, jonka tontin hinnoittelusta Hattulan asioiden julkinen ruodinta käynnistyi. Yrittäjä Teppo Vekka sanoo jo päättäneensä, ettei hän jatka enää keskustelua. Hän kuitenkin suostuu vielä kertomaan, miten koki tapahtumat.

– Oma tuntemukseni on, että kun ilmoitin halukkuudestani ostaa tontti, kunnassa päätettiin, että hinta pitää tuplata.

Lue myös: Valtakiistat repivät Hattulaa: ”Ei ole kyse vain kahden tai kolmen ihmisen välisistä henkilökemioista”

Sopimuksessa lunastuspykälä

Pentep on renkaiden pinnoitusyritys, jonka liiketoimintaan Teppo Vekka vuokrasi Hattulan kunnalta hehtaarin tontin vuonna 2012. Sopimuksessa tontin hinnaksi määriteltiin 6 euroa per neliö ja vuosivuokraksi 5 prosenttia tontin hinnasta.

Vuokrasopimuksen mukaan vuokralainen sai lunastaa tontin täytettyään rakennusvelvoitteensa. Jos vuokralainen lunastaisi tontin viiden vuoden kuluessa, se saisi hyvityksenä maksetut vuokrat.

– Olin köyhä yrittäjä. Vuokraamalla tontti oli mahdollista vapauttaa 60 000 euroa hallin rakentamiseen.

Vekka kertoo, että hänellä oli tarkoitus lunastaa tontti omaksi heti, kun se oli mahdollista. Hän kuitenkin sotki rakennusvuoden 2013 sopimuksen allekirjoitusvuoteen 2012.

– Otin vuoden 2018 alussa yhteyttä kuntaan ostaakseni tontin. Minulle kerrottiin, että eihän sopimus vuokrien käyttämisestä tontin ostamiseen ollut enää voimassa.

– En ollut hereillä. Menin asiasta shokkiin.

Ostotarjous ja hinnankorotus

Vekka kertoo ottaneensa yhteyttä kunnan päättäjiin ja kysyneensä neuvoa. Hän sai viestin: Kunta ei halua omistaa tontteja, tee tarjous tontista. Hän teki kunnalle tarjouksen, jota ei hyväksytty.

Hattulassa valmisteltiin kunnanvaltuustolle esitys elinkeinotonttien hintojen porrastamisesta niin, että lähellä Parolan moottoritieliittymää sijaitsevien tonttien hinta nousisi kaksinkertaiseksi. Valtuusto hyväksyi esityksen äänestyksen jälkeen huhtikuussa 2018.

Teppo Vekka arvelee, että hänen ostotarjouksensa vaikutti siihen, että tonttien hintaa korotettiin. Hinnankorotus ei vaikuta kuitenkaan vanhoihin vuokrasopimuksiin.

– Jos ostaisin tontin 12 euron neliöhinnalla, tontista pitäisi maksaa myös kiinteistöveroa. Käytännössä vuokra on siten vain noin 1 800 euroa vuodessa.

Vekan mielestä tontin hinnan ja vuokran suhde on nyt sellainen, että tontin ostaminen olisi taloudellisesti järjetöntä. Kunnan päätökset ovat siten ristissä.

Omituista päätöksentekoa

Omituiseen päätöksentekoon Teppo Vekka ei ole törmännyt Hattulassa vain tonttiasiassa. Kun liiketoimintaan on tarvittu lisää tilaa, hän kokee saaneensa outoja vastauksia.

– Rengasliiketoiminta on kausiluontoista. Kasvattaaksemme tuotantoa tarvitsimme lisää varastotilaa. Pyysimme, että tonttiin liitettäisiin alue, jota voisimme hyödyntää varastotilan rakentamisessa.

Haluttu alue on myös kaavoitettu yritystoimintaan, mutta kunta ei suostunut liittämään sitä tonttiin. Kunta vaati aluksi myös, että lisäneliöiden rakentaminen edellyttää pommisuojan rakentamista.

Kunnanvirastolla ihmeteltiin, miksi varastoa ei rakenneta piha-alueelle.

– Selitimme, että laajaa pihaa tarvitaan suurille rekoille, jotka kuljettavat renkaita. Kunnanvirastossa tiedettiin, että täysperävaunurekoille pitää riittää 15 metrin tila.

Tontin kulmaukseen tehtiin lopulta pieni kylmävarasto. Pentep on sen valmistumisen jälkeen kyennyt kasvattamaan tuotantoaan.

Teppo Vekka on kokenut, että kunnassa ei ole suhtauduttu myönteisesti liiketoiminnan kehittämiseen.

– Jatkuvasti syntyy kielteistä energiaa. Ei yrittäjällä ole aikaa sellaiseen eikä hän voi taistella tuulimyllyjä vastaan.

Laajennus Hämeenlinnaan

Pentepin kotipaikkaa ei voi vaihtaa eikä Vekan lapsiperhe halua muuttaa Hattulasta. Perheen muun liiketoiminnan laajentamisesta on kuitenkin tehty uusi ratkaisu.

– Meillä on päätös, että rakennamme tilat Hämeenlinnan Painokankaalle Moreeni-yritysalueelle, Vekka kertoo.

Hän sanoo, että Hämeenlinnan kaupungin kanssa he sopivat joustavasti tontista ja rakentamisesta.

– Yksinkertaisista asioista ei pitäisi tehdä monimutkaisia.

Lisää aiheesta: Hattulan tekninen johtaja ja toimistopäällikkö vastaavat: Kunnan tonttipolitiikan oltava tasapuolista

Päivän lehti

18.9.2020

Fingerpori

comic