Kanta-Häme

Hattulassa lukion opiskelijakunta kerää rahaa oppikirjoihin – taustalla huoli koulutuksen kalleudesta

Parolan lukion opiskelijakunnan vastuuopettaja Tuomas Nieminen ja opiskelijakunnan puheenjohtaja Venla Taipale kertovat, että esimerkiksi Hattulan valtuusto on jo haastettu mukaan kirjakampanjaan. Mukaan toivotaan myös paikallisia yrittäjiä.

Hattulan Parolan lukion opiskelijakunta on käynnistänyt keräyksen, joka on samalla kannanotto maksuttoman toisen asteen koulutuksen puolesta. Tavoitteena on kerätä rahaa sen verran, että sillä saadaan hankittua ilmaisia oppikirjoja lukiolaisten käyttöön....

Hattulan Parolan lukion opiskelijakunta on käynnistänyt keräyksen, joka on samalla kannanotto maksuttoman toisen asteen koulutuksen puolesta. Tavoitteena on kerätä rahaa sen verran, että sillä saadaan hankittua ilmaisia oppikirjoja lukiolaisten käyttöön. Ajatuksena on perustaa käsikirjasto, jossa olisi peruskurssien oppikirjoja esimerkiksi viisi kappaletta kurssia kohden. Jatkossa sähköisen materiaalin osuus kasvanee, mutta ainakin vielä kaikilla kursseilla on käytössä…

Haluatko lukea tämän jutun?

Samalla tilauksella saat käyttöösi Kanta-Hämeen kiinnostavimmat uutiset, asiaa ja viihdettä kotimaasta ja maailmalta.

Tilaa 3kk digiä 19 eurolla

Oletko jo tilaaja?

Kirjaudu sisään