Kanta-Häme Hattula

Hattulan valtuusto vahvisti verojen korotukset, kiinteistövero innosti esitystehtailuun

Kuva: Tomi Vesaharju
Kuva: Tomi Vesaharju

Hattulassa sekä tulovero että kiinteistöverot nousevat ensi vuonna. Veroista ja kunnan taloudesta keskusteltiin keskiviikkoisessa valtuuston kokouksessa pitkään ennen päätöksentekoa.

Monella valtuutetulla oli tuoreessa muistissa myös viime talvena melkoisella kiireellä laadittu talouden tasapainottamisohjelma, jonka perään kyseltiin.

Käsittelyn alkajaisiksi nähtiin sellainen erikoisuus, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Puotila (kok.) asettui kunnanhallituksen veroesitystä vastaan. Kunnanhallitus oli esittänyt, tosin tiukan äänestyksen jälkeen, että kunnallisveroa korotettaisiin 0,25 prosenttiyksiköllä lukemaan 20,75.

Puotila esitti, että korotuksesta luovutaan, sillä siihen ei hänen mukaansa olisi ollut välitöntä tarvetta. Hän oli vastustanut korotusta myös kunnanhallituksessa. Muun muassa Pentti Pietilä (kesk.) ja Seppo Söderlund (ps.) kannattivat Puotilan esitystä.

Korotus haluttiin puskuriksi

Varsinkin moni naisvaltuutettu puolusti veroprosentin korotusta. Pirkko Lokinperä (kesk.) sanoi olevansa erityisen huolissaan lapsiperheistä ja ikäihmisistä. Hänen mukaansa esimerkiksi ensi vuoden budjettiin toivotut kaksi perhetyöntekijän virkaa ja tehostetun palveluasumisen kasvava tarve vaativat lisää puskuria budjettiin.

Myös muun muassa Mari Monto (vihr.), Hanna Jokinen (vas.) sekä kristillisten Nina Aitola ja Elise Oikari pitivät palveluiden näivettämistä ja karsintaa huonompana vaihtoehtona kuin verojen maltillista korotusta.

Äänestyksessä kunnanhallituksen esitys tuloveron nostosta sai taakseen 21 valtuutettua ja Puotilan esitys 14.

Kaikissa isoissa valtuustoryhmissä eli kokoomuksen, demarien ja keskustan ryhmissä äänet hajosivat. Pienemmistä vihreät, kritilliset ja vasemmistoliitto olivat kaikki yksimielisesti korotuksen kannalla, perussuomalaiset vastaan.

Rakentamattomille tonteille uusi vero

Kiinteistöveron käsittelyssä valtuutetut pääsivät toden teolla vauhtiin. Kunnanhallituksen esitys oli, että kaikkia veroja korotetaan hieman, mutta uusia veroja ei oteta käyttöön.

Matti Puotila esitti, ettei kiinteistöveroja korotettaisi. Tämän jälkeen oman ehdotuksensa tekivät myös Mari Monto, Seppo Söderlund ja Ville Viitanen (sd.). Viitanen teki esityksensä koko demariryhmän nimissä.

Poikkeavista esityksistä voittajaksi selviytyi Viitasen esitys, joka oli muuten kunnanhallituksen esityksen mukainen, mutta lisäksi hän esitti rakentamattomille rakennuspaikoille uutta, 3 prosentin suuruista veroa.

Viimeisessä äänestyksessä Viitasen esitys peittosi kunnanhallituksen äänin 20-14 (yksi tyhjä).

Nuorisovaltuustolla huoli kouluista

Nuorisovaltuuston edustaja Eetu Hakulinen luki kokouksen päätteeksi valtuutetuille nuorisovaltuuston kannanoton. Nuoret toivovat, että yläkoulun tilat korvaavan uuden koulun rakentamista kiirehditään.

Nykyisissä tiloissa sisäilmaongelmista johtuva oireilu on lisääntynyt ja myös lukiolaisilla on oireilua. Siksi nuorisovaltuusto toivoo, että myös lukiolle tehdään tilat uuden koulun yhteyteen. HÄSA

 

Hattulan verot

Hattulan tuloveroprosentti on ensi vuonna 20,75 (nyt 20,50).

Yleinen kiinteistöveroprosentti on 1,10 (nyt tasan 1), vakituisten asuntojen 0,50 (0,45) ja loma-asuntojen 1,10 (1,00).

Kokonaan uutena verona tuli käyttöön rakentamattomien rakennuspaikkojen erillinen kiinteistövero, jonka suuruudeksi päätettiin 3 prosenttia.

Tuloveroprosentin korotus tuo kunnan kanssaan noin 395 000 euroa.

Kiinteistöverojen korotus tuo noin 240 000 euroa.

Valtuuston kokouksessa kerrottiin, että ennen korotuksia ensi vuoden budjetti on noin 400 000 euroa ylijäämäinen.

Valtuusto hyväksyy ensi vuoden budjetin joulukuun kokouksessaan. Kunnanhallituksen esitys valmistuu marraskuun lopulla tai joulukuun alussa.