Kanta-Häme

Hauholle perustetaan uusi vesiensuojeluyhdistys

Hauholle perustetaan Pro Hauhonselkä -yhdistys, jonka tarkoitus on edistää vesiensuojelua toimialueellaan. Alue käsittää Kokemäenjoen vesistöön kuuluvan Hauhonselän ympäristöineen.

Yhdistyksen perustaminen liittyy omalta osaltaan Hämeenlinnan kaupungin vuoden 2016 Luonto ja vesi -teemaan.

Hauhon alueen vedet on luokiteltu vesienhoidon toimenpideohjelmassa ekologiselta tilaltaan pääosin tyydyttäviksi. Alue on Hämeen vesienhoidon toimenpideohjelmassa mainittu toimenpiteitä tarvitsevaksi kohteeksi. Pro Hauhonselkä ry:n tavoitteena on koota yhteen vesiensuojelusta ja -käytöstä kiinnostuneet tahot. Neuvonnan, retkien ja tapahtumien järjestämisen lisäksi tullaan toteuttamaan konkreettisia toimia vesiensuojelun edistämiseksi alueella. 

Pro Hauhonselkä ry:n perustamiskokous järjestetään Hauholla, Hauhotalossa (Kirkkotie 5), sunnuntaina 30.10. kello 13 alkaen. Kaikki alueen vesiensuojelusta ja yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneet henkilöt ja potentiaaliset yhteistyötahot ovat tervetulleita kokoukseen. HÄSA