Kanta-Häme

Hauhon Lekassa osataan puutyöt

Hauhon työpaja Lekassa ei pelätä puuta, mutta muihin materiaaleihin eivät työpajalaiset koske. Työpajan omat tuotteet ovat nyt linnunpönttöjä, muut hittituotteet muun muassa jakkarat, kukkalaatikot ja puupenkit.
 
– Metalliin emme koske, mutta tilauksesta teemme yksittäisiä pieniä huonekalujen korjauksia. Se on oikeastaan meidän leipälajimme, koska yritykset eivät yleensä ala yksittäisiä esineitä tekemään.  Kesä on meille vilkasta aikaa, koska tuolloin muun muassa mökkiläiset tarvitsevat kaikenlaista pientä tavaraa, sanoo Hämeenlinnan Seudun 4H-yhdistyksen kehityspäällikkö Arto Mäkinen.
 
– Viime aikoina olemme korjanneet aika paljon vanhoja ikkunoita. Erilaiset keikkatyöt kuten pihojen kunnostukset ja siivoukset samoin kuin pienimuotoiset metsänhoitotyöt työllistävät työpajoja, jatkaa ohjaaja Martti Nurminen.
 
Omaa tuotantoaan työpaja myy Hauhon lisäksi muutamassa muussakin pisteessä.
Työpajalaiset tulevat työkokeiluun monesta syystä. Osalla jää esimerkiksi armeijan alkamisen tai päättymisen ja opiskelujen väliin aikaa. Osa tulee työttömyyden takia ja enenevässä määrin nuoria ohjautuu sosiaalisin perustein. Oppilaitosten kanssa tehtävä yhteistyö, eri muodoissa, on koko ajan kasvussa.

Tyhjän päälle jää harva

Työpajatoiminta on hektistä ja työt- ja tilaukset hoidetaan tietyllä joustolla koska niin työpajalaisten määrä kuin heidän osaamisensa vaihtelee. Vuosittain 4H-yhdistyksen työpajoissa työskentelee eripituisia jaksoja noin 70 nuorta.
 
– Teemme sopimuksen vähintään kuukaudeksi ja enintään työkokeilijat ovat meillä lakipykälien mukaan maksimissaan kuusi kuukautta. Työkokeilijoista 70–80 prosenttia sijoittuu työpajan jälkeen työelämään tai pääsee opiskelemaan tai ylipäätään löytää paikan elämässään. Harva jää tyhjän päälle, sanoo Mäkinen.
 
Iittalalainen Marco Syväntö on menossa syksyllä opiskelemaan automaatioteknologiaa.
 
– Pääsin työpajaan välikuukausiksi, mikä oli hyvä juttu.
 
Mäkinen muistuttaa, että työpajatoiminta pitää sisällään paljon muutakin kuin vain työntekoa.
 
– Valmennamme nuoria myös arjen haasteisiin esimerkiksi rahan käyttöön. Olemme palkanneet yksilövalmentajan ja Hämeenlinnan työpajalla on kokki, joka auttaa nuoria oppimaan ruuan valmistamista.
 
Työpajan toimintaa rahoitetaan Hämeenlinnan kaupungin ja Uudenmaan ELY-keskuksen kautta tulevalla valtion työpaja-avustuksella sekä työpajan omalla tuotannolla.
 
– Oma tuotanto on tietyssä määrin edellytys. Toivomme että tulevaisuudessa saisimme yrityksiltä alihankintatöitä, mikä toisi vakautta toimintaamme etenkin talvisaikaan, työpajaohjaaja Nurminen toteaa.
 
Lekan yhteydessä toimii myös kierrätyskeräysasema, joka vastaanottaa muun muassa elektroniikkaromua.
 
– Tosin romusta on joskus vaikea puhua, koska kierrätykseen tuodaan hyvin pienivikaisia jopa ehjiä kodinkoneita, sanoo Mäkinen.
 

Päivän lehti

1.6.2020